Valokuvatorstai

117. Haaste

Tämän viikon haasteena valokuvatorstaissa oli sana moni.

Moni thaimaalainen on uskonnoltaan buddhalainen.
Ja aika moni viettää ainakin osan elämästään munkkina.

P.s. Jeij, hieno haaste ko sain käyttää uutta Thaimaan matka materiaalian :D

Back home...

Yeah, me is back now from the paradise.

Me wanna go back there right now!

Me loves the place a lot!

Matkakuumetta

Hihihihih. Kohta sitä mennään. Vaikka ensin vaan junalla. Ja vaan Tampereele. Mut silti pääseepi reissunpääle ni kohtahan sitä ollaan jo sielä misä oikeesti pitäs. Siis hitsi!! Thaimaa. Mulla ei vieläkään mene oikeen kaaliin mihin sitä on menosa. Ja oikeesti huomena!! Ihan älytöntä. Tänään vaan pakkaillu ja järkkäilly asioita ja kaikkee muuta normi hommaa. Iha hölömöä että tähän aikaan huomena sitä on jo melkeen koneessa ja matkala toisele puolele maapalloa.

Niih ja sen koneen on parasta sit pysyä ilmasa!! Niih, joku ei nähny enneunia eikä Magic 8ball ole ikinä oikeessa! Huih! Mut oli se aika spookia kuitenkin. Muistat sitte että otat niiiiiiin hienon tatskan että oksat poies! Harmi vaan ko mie en ois sitte näkemäsä sitä... Ainut huono puoli täsä hommasa... ;) Mut jooh ainaki mentäis sit alas kuunnellen niin huippua bändiä ko voi olla. Hiihihhhhihi, my mp3 is full of you know what!! xD I'm having so much fun on the train.. ja no koko lomalla tietty. Ainakin musiikin puolesta. Heh! :D

Tulipa siitä seko kappale. Jooh ihan vähän. Noh ehkä son vaan hyvä ettei kukaan ymmärrä mistä tosson kyse. Eipähä tartte panikoida niitten. Emmiekään panikoi. Ehen yhtään... Juuh uskoo ken haluaa.. Mut ihan sama, mie meen lomalle. Nähhään sitten ko tulen takasin (jos tulen takasin ;D)

Valokuvatorstai

115. Haaste

Haasteena on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

Tämä haaste aiheutti kovasti päänvaivaa. Ei millään meinannu aluksi saada ideaa ollenkaan. Selailin sit vanhoja kuvia joskos sieltä jotain vinkkiä sais... Tätä kuvaa käytin pari vuotta sitten, ei kovin hyvällä menestyksellä kylläkään, erään koulun pääsykokeisiin. Kuvaan liittyy myös tarina nuoren tytön itsemurhayrityksestä. Tekstiin sopiva kuva siis mielestäni.

Klong Muang Beach

Hhhahaahhaahahhaahhaa... Ja hieman lisää hysteeristä naurua! Ja ympäri kämppää hyppelyä!! Ja riemun kiljahuksia!! Ja hermostunutta seilailua! Paikallaan ei meinaa pysyä ei sitten millään!! Teimpäs nimittäin jottain siistiä äsken. Varasin ja maksoinkin lomamatkan Thaimaaseen! Ens tiistaina on sitten lähtö!! Ou jee!! Joko vois olla tiistai?

Viikon siis saan siellä paratiisissa lomailla! Voisko olla ihanampaa!? Tai no vois ehkä, jos olis pitempään. Tai vaikka jäis sinne. Mutta näin opiskelijan budjetilla tuo viikkokin on jo aika hienoa!! :D

Oh I'm so excited!!

Valokuvatorstai

114. Haaste

Tämän vuoden eka valokuvatorstaihaaste ompi pätkä Irwin Goodmanin biisiä Silirimpsis.

"... Silirimpsis, sileä tie..."

Jeeppisafarilla Kreikassa

How about a detour?

Back seaters saying "hi" to front seaters

Sairasloma, lomasairas

Mie alotin perjantaina epävirallisen sairasloman. Koulua ei siis ole seuraavaan 10 viikkoon. Tämmösen päätöksen tein kun radiokurssila meinas pää hajota ja oikeen kunnola. Toinen samanlainen kurssi melkein heti perään stressaavan joululoman jälkeen ei kiinnostanut pätkän vertaa. Jotenka tein päätöksen, jonka fiksuudesta en oo kyllä varma, jättää tän kurssin välistä ja suorittaa sen vasta myöhemmin keväällä.

Nyt on siis pari kuukautta aikaa tehä, periaatteesa ihan mitä ite haluaa. No halusin tai en ni onnistuin taasen sekottaan päivärytmini meleko täydellisesti. Viime yönä nimittäin unohin mennä nukkumaan. Neljän aikaan kun illan/yön kolmas leffa loppu huomasin ettei vieläkään väsyttäny yhtään, ni aattelin että samapa son valvoa koko yö sitten. Muuten ois varmaan menny vielä sekasemmaksi tämä rytmi. Vielä ei ainaskaan väsytä ollenkaan. Katotaan sitten parin tunnin päästä uudestaan.

Häätyy vissiin yrittää pitää ittensä vaan kiireisenä ni ei ees kerkee aatella nukkumista. Ensimmäinen projekti ois vaatekaapin siivoaminen turhista vaatteista. Sitten ois tuo toinen kaappi läpi käytävänä, joka on täynä jos jonkinmoista paperia ja krääsää. Eli eikö siis roskasäkki vaan kaapin viereen ja hommiin.

Yöllinen ikävä

Mie sain viime yönä yllättäen viestin Annikalta, että sillä oli tullu yhtäkkiä ihan kauhia ikävä Kremsiin. Aika siistiä, kun itelläkin oli sama asia mielesä. Tuossa loman aikana luin jopa ne kirjeet jotka olin Katille sieltä lähettäny. Oi jessus sentään niitä aikoja. Jotain niin mahtavaa. Annikalla oli kuulema ikävä sitä mun kämppääkin, jossa oli ne ihanat narisevat lattiat. Ja vaikea on unohtaa niitä pikkukavereita siellä meän "maailman pienimmäsä vessasa". Kaisalla ei varmaan oo ikävä niitä, hiuslakalla kun se raukka aina aseistautui sinne vessaan mennessään xD Ja olihan se aika viihdettä kattoa kun Boudewijn yritti sitä kaksmetristä ruhoansa sinne jotenki päin ahtaa.


Niistä mukulakivikaduistakin oli puhetta. Ja siitä ihanasta mäestä joka piti koululle joka päivä kiikkua. Tai no Annikalla oli vähän eri mäki kun mulla, mutta kyllä siinä oli kummallakin aina tekemistä. Joku aika sitten muistin vielä montako porrasta siinä mäessä oli, mut enää ei tule luku millään mieleen. Jotain 80 ehkä... Kaikkea sitä onkin sielä laskenu.


Niistä kirjeistä mitä luin, ni muisti paljon asioita jotka oli jo melkeen unohtanu. Ahmetin "mielenkiintonen" kommentti homojen hyväksymisestä. "LagunaBitchit" jotka esitti kaveria, mutta heti ko selän käänsi ni alko haukkuminen. Se melkein katastrofaalisen Venetsian reissun odotus, jolla selvis että kuka tykkää kenestä ja kenestä ei ikinä tule kavereita. Onneks selvis, oltais muuten ehkä jouduttu katteleen sitä yhtä hapannaamaa koko loppukevätkin ja ois varmasti kertyny paljon enemmän huonoja muistoja tuolta keväältä.


Se miten ihmiset aina katto vaihtareita kieroon kaduilla. Oltiin vissiin liian kovaäänisiä tai muuten vaan outoja. ("Disturbers of the Peace", kuten Kati mua äsken muistutti) Ei että se meitä olis kauheesti haitannut, naurettiin kahta kauhiammin vaan. Brauhoff ja ne ainaiset "mennään vaan yhele" vierailut. Hah, ihan niinko ikinä oltais vaan yks juotu. Tai vaan yks jäätelö syöty. Ne kaikki meän mahtavat junamatkat ("Oh, he was so big!" Yeah, Josefine I bet he was :D), se ettei kyennyt lopettamaan nauramista ja että Svenssonit ei aina ymmärtäny mun ja Annikan ajatuksen juoksua. Tai sitä miten me voitiin nauraa jollekki asiale yli tunti. Eikä sekään aina riittäny. Ja se ainainen jännitys millanen hostelli meillä tällä kertaa ois. Olisko se sillä pahimmilla alueella jonne ei pitäs ikinä eksyä? Vai omistasko sen joku keski-ikänen mies isänsä kanssa, jonka suihkussa olisi ikkuna käytävälle? Vai olisko se kerranki niin nappiosuma kun vaan vois olla?


Quba ja Qstall sakkolihoinensa ja stripparitankoinensa. Jotain niin outoa. Ja silti sielä oli aina hauskaa. Tai irkkubaari. Ne siiderit oli varmasti vahvempia ko Suomesa. Tai sitten ne meni muuten vaan aina paremmin päähän. Enemmänhän me ei tietenkään ikinä juotu ku Suomessa. Se eka kerta kun tarjoilija kanto pöytään tuopit, siirappipurkin, vesikannun, valkkaripullon ja sano että siinäpä neitit juo. Ja mitähän tässä sitten pitäs tehä...? Mut meleko äkkiä me sekin homma otettiin haltuun.


Oi vitsi, kun haluttas niin kovasti takasin sinne. Oiskohan se yhtä hauskaa? Menisköhän noi muistot jotenkin pilale jos se ei oiskaan yhtä mahtavaa? Toivottavasti ei, koska joskus vielä on pakko päästä uudestaan!! Nyt kun ois tuo lomakin, ni vois jopa miettiä tuonne lähtöä... Hmmm, tätä pitää miettiä ;)


Kyllä siellä tosiaan sattu ja tapahtu niiiiin paljon puolen vuoden aikana että! Jos tähän alkasin kaiken kirjottaan ni menisköhän ehkä koko yö. Tai loppu viikko. Ja kaikkien kärsivällisyys. Ja lukuinto aivan varmasti. Ehkä tyydyn vaan yssikseni katteleen nuita kuvia ja naureskeleen niile. Muutaman nolon otoksen kun bongasin tuolta jo äsken :D Yhen asian kuitenkin hokasin noista kuvista ja varsinkin niistä kirjeistä. Toi on ehottomasti ollu yks onnellisimpia, ellei sitten jopa onnellisin, aika mun elämäsä! Parasta mitä voi olla! :)

Tänään

oli

Semmaripäivä,
Päätöksentekopäivä
Pakkaspäivä,
Siivouspäivä,
Kävelypäivä,
Ihailumyhäilypäivä,
Pohdintapäivä,
Kuvapäivä
Teetä ja keksiä-päivä,
Leffapäivä,
Reidille naurupäivä
ja
Hyvä päivä :)

Korvat soi!

Näin viime yönä virallisesti maailman pahinta painajaista! Oikeesti! Se oli jottain niin hirviää, että miettiminenkin alkaa ahistaan! Ja on aika vaikia olla miettimättä ko ne huudot siitä unesta kaikuu vieläkin mun korvissa. Ja kello on kohta viis illala eli son aika hyvin! Ja ne ei oo mitään ihan pieniäänisiä kiljahuksia vaan kunnon karjumista! Ikinä varmaan ite huutanu niin kovaan ääneen oikeesti. Ihmettelen suunnattomasti etten huutanu ääneen niitä juttuja. Niin vahvoilta ja rankoilta ne siinä unessa tuntu. Hyi hitto, saa kylmät väreet vieläkin. Tai sitten se vaan johtuu siitä että tää kämppä on ihan pakastin.

Pitäs varmaan oikeesti mennä tutkituttaan pää, että mistä tommoset unet tulee. Tai no tiiän mie mistä tää uni ("Sä et lyö mua enää koskaan!!"... ymmärtää ken ymmärtää...) periaatteesa tuli. Mutta en oo ees miettiny sitä asiaa vähään aikaan tai se ei muutenkaan ole ollu pinnalla. On vissiin jotain käsittelemättömiä asioita tämän suhteen. Ja paljon!

Oon kyllä halunnut nuin huutaa ja vähän muutakin kyseisestä asiasta jo pitkään, mutta ihmettelenpä vain tätä ajankohtaa. Miksi just nyt?

Kuvallinen Vuoden Vaihto

Ensin pitsaa, sitten vähän lisää pitsaa.
Ja ehkä ihan vähän vielä kans.

Eka kumottu plus vakio "kännipuhelu" kotoa.

Herkullisen hyvää suklaakakkua jälkkäriksi.

Keksien, rypäleiden ja juustojen kera.
(Tietenkään just sitä juustoa, mitä mie söisin ei ollu saatavilla.)

Eihän niitä ihan kuiviltaan voinu syyä...

Eka sammu jo ennen yheksää. (Ekan kerran)

Toinen aika pian sen jälkeen.

Kolmas raato oli eksynyt saunaan asti.

Loppuyö meni sitten viihtyisästi brittiläisen pukudraaman ja...

erittäin mielenkiintosen romaanin parissa.

Tyhmä kysymys tyhmimpien joukossa

Mutta milloin meistä on tullut minä? Tai näkökulmasta riippuen sinä? Milloin yhdessä tekemisestä on tullut se, että minä teen ja sinä katot vierestä? Ja kommentoit tyhmiä. Tai kyselet tyhmiä. Tai muuten vaan puhut tyhmiä taukoamatta. Jos minä joudun tekemäänkin kaiken ni voinko edes tehdä sen tavallani? Eli yksin. Ilman keskeytyksiä tai muita ärsyyttävyyksiä? Onnistuisiko?