Valokuvatorstai

125. Haaste

" Keittiö on kodin sydän. Siellä keitetään, paistetaan ja leivotaan, säilötään, syödään. Ja siinä ohessa ajatellaan omia ajatuksia, vaihdetaan päivän kuulumiset perheenjäsenten kanssa, opetetaan kokkaamista lapsille tai viimeistellään yllätysateria rakkaalle. Keittiössä heräillään, keittiössä suunnitellaan tulevaa päivää - ja taas illalla sammutetaan valot tai kynttilä, kun viimeinenkin janohuikka on sammutettu.

On monta syytä väittää keittiötä kodin tärkeimmäksi tilaksi. Keittiössä eletään tätä päivää - ja tehdään huomispäivän muistoja" (Sirpa Rivinoja, 31.10.08, http://www.rakennaoikein.fi/fi/artikkelit/keitti%C3%B6-kodin-syd%C3%A4n-osa-2)

Eli tämän viikon haasteena on siis sana "Keittiö".

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on meijän keittiölläkin.
Ainakin kaks. Toinen niistä on Lentava Lehema,
mahollisesti ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa perustettavan
kahvila/konditoria/catering/leipomofirman mukkaan.

Ja tänään meillä on tarjoolla browniepohjaista juustokakkua "suklaakoristehärpäkkeillä".

Joskus meidän keittiössä kiroillaan ko siilit. Ainaki sillon ko pittäis siivota.
Yleensä sen kirroiluun auttaa ite tehdyt
ranskanpastillimuffinsit suklaatuorejuustokuorrutteella.
Mmm mmmm Mmm. Slurps!!

What if...?

Mitä jos sitä kääntäis elämänsä ihan ympäri? Taas kerran alottais alusta ihan jossain muualla? Olisko se järkevää? Olisko se oikein? Olisko se just se mitä pitäis tehä? Vai olisko se vaan ihan säälittävää? Olenka mä vaan niin kuin hemmoteltu pikkupentu joka ei osaa tehä mitään loppuun asti? Vai onko oikeesti jossain tuolla se jokin mikä on tarkotettu mulle, se mun juttu? Entä jos sellasta "mun juttua" ei olekkaan olemassa? Jos se onkin vaan utopia jota tyrkytetään kirjoissa ja elokuvissa? Ehkä pitäisi vaan tyytyä tekemään jotain missä on tarpeeksi hyvä ja unohtaa ne pilvilinnat? Ehkä mä en vaan osaa olla tyytyväinen yhtään missään, yhtään mihinkään? Ehkä mä haluan liikaa? Haluanko mä liikaa? Onko se liikaa vaadittu, että haluaa löytää paikan missä tuntee itsensä kotoisaksi, missä tunteen kerrankin olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, paikan missä tuntee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on?

Kysymyksiä, kysymyksiä ja kysymyksiä. Aina vaan lisää kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Tai ainakin oikeita tai sopivia vastauksia. Vääriä kyllä löytyy, edestä ja takaa, aivan tarpeeksi. Mutta ei juuri sitä oikeaa joka selventäisi tätä sekaista päätä. Sitä lankakerän päätä ei meinaa millään löytyä, mistä voisi edes kuvitella aloittavansa kysymysvyyhden läpikäyntiä.

Good day at black rock

Vau ei ois uskonu että viime yön (tai oikeestaan viime öiden) huonojen unien jälkeen vois olla näin virkee. Tai vois olla näin hyvä päivä ko tänään oli. Pitkästä aikaa eli ihan kivaa vaihtelua.

Iskä herätti soitollaan joskus puolenpäivän aikoihin ja kerto että äiti oli päässy päiväksi poies sairaalasta. Illalla piti hänet kuitenkin palauttaa takasin lääkärien hoiteisiin sairaalaan. Mittään hättää ei kuiteskaan ollu vaan kaikki oli niin hyvin ko vois olettaa. Maanantaina leikataan ja sitten loppuviikko meneekin sairaalassa taasen. En jotenki siitä jaksa tai osaa stressata. Ehkä ihan hyvä niin.

Antaakseni kuhertelijoille hieman omaa rauhaa lähin käymään kävelyllä ja päädyin Makuunin kautta Suomalaiseen kirjakauppaan ettimään uutta vihkoa. Sehän sieltä löyty ja vähän muutakin. Yks kauan ettimäni Muumi-kirja ja sitten sellanen leipomusopus misä on meleko monta piirakkaohjetta. Sattumoisin avasin kirjan sivulta josa oli banaanikermavaahtopiirakan ohje keksimurupohjalla ja johan mun piti saada se kirja samantien. Hieman tyyris oli, mutta eipä jaksa haitata tuo. Varmasti se maksaa ittensä takasin moneen kertaan. Katillekki ehkä keksin yhen synttärilahjaidean, mutta pittää miettiä sitä vielä ja katella löytyykö jottain parempaa..

Kaupan kautta vaelsin sitten Culttiin. Tykkään siitä paikasta oikeesti tosi paljon!! Halapaa kaakaota ja aivan loistavaa musiikkia. Ah, tykästyin taas uudestaan Museen, kun niiden live-levyä soittivat. Istuin sielä ties kuinka kauan vaan miettimäsä maailmaa ja kirjottelemasa päiväkirjaan ehkä hieman masentaviakin ajatuksia. Mutta silti jotenkin kummasti en ees oikeen ollu surullinen. Tuntu vaan helpottavalta saada ne ajatukset jonnekki paperille, ulos omasta päästä häirittemästä.

Aina kun Culttiin menee ni tuntuu että astuis johonkin aikakoneeseen tai vastaavaan. Ettei sitä yhtäkkiä olekkaan enää tässä päivässä eikä varsinkaan tässä paikassa. Se on jotain ihan muuta ko Tornio. Ja son varmasti melkeen ainut asia tai paikka, mitä mulla tulee ikävä täältä lähtiessä. Taas kerran ko sieltä asteli ulos oli vähän aikaa ihan pöllämystynyt, että missä ihimeesä sitä oikeestaan on. Olin ehkä hetken varma, että oon taas Kremsissä tai jossain muualla missä tuota kahvilahengailua on tullu harrastettua enemmänkin. Jossain hyvässä paikassa.

Loppuilta meni sitten elokuvan parissa. Pelottavaa sanoa, mutta soli romanttinen komedia ja mie tykkäsin siitä. I know!! Nyt on sitten varmaan maailmankirjat sekaste tai jottain. Mut se vaan oli jotenki sopiva tähän mielialaan. Leffa ja ite tehtyä pitsaa ja vähän suklaata. Sounds kinda like a perfect Saturday evening.

Valokuvatorstai

124. Haaste

"If there's more than one way to do a job, and one of those ways will result in disaster,
then somebody will do it that way."
Edward Aloysius Murphy, Jr. (1918 – 1990)

Tämän viikon haasteena siis oli tuo varmasti kaikille tuttu Murphyn laki. Eli jos jottain voi mennä pieleen, ni se varmasti menneekin. No mun leipoessa on se vähän enemmän sääntö ko poikkeus. Tässä yks hyvä esimerkki siitä. Ei ihan samanlaisia tullu muffinseista ja kuorrutteesta ko ohjeessa. Niin joo eikä nämä ees olleet niitä pahiten epäonnistuneita tällä leivontakerrala. Toisesta satsista tuli sellanen kasa hirviöitä ettei niitä julkisesti kehtaa ees esitellä :D

Yöllistä elämää

Jos ihmisellä voi väsyttää enemmän ko mulla nyt ni son jo varmasti jonkin sortin ennätys. Ei meinaa silmät pysyä auki, ei ole meinannu koko päivänä. Ajatus ei luista ei sitten millään. Eikä mittään jaksa tehä. Haluis vaan nukkua mut on taas se tuttu vanha ongelma. Uni ei tule.

Viime yönä olin jo ennen puolta yötä nukkumassa mikä on myös aika ennätyksellistä. Neljään mennesä olin kerennyt nähdä jo kolme unta mitkä muistan ja kaikista niistä heräsin itkien tai tuntien muuten vaan ihan saatananmoista ahistusta. Eli nykyään oikeesti uniinkin tulee kaikki se päivällä kerääntynyt paha olo. Ja mitä pitemmälle tämä vuosi kuluu ja mitä lähemmäksi koulun alku tulee niin sitä ahistavammiksi ne unet tulee. Ja sitä useammin ne myös tulee. Eli todella rentouttavia ja puhdistavia unia ja nukkumisia on ollut viime aikoina. Vaikka nukkuu niin siltikkään ei saa lepoa ko unet on mitä on.

Viimeisin unen näin kymmenen aikoihin aamulla juuri ennen ensimmäistä nousemista. Ja tämä oli kyllä niin paska alotus päivälle ko voi vaan olla. Siitäkin ylläriylläri heräsin itkien. Unessa olin mennyt sanomaan ääneen jotakin en muista mitä, mutta kaikki oli vaan nauraneet mulle. Olin vissiin vähän väärinymmärrettävästi sanonut kyseisen asian ja yritin oikaista sitä, mutta se sai vaan ihmiset nauramaan enemmän ja kovempaa. Se nauru kuului vielä hereilläkin ollessa jonkin aikaa.

Päädyin syömään eilisiä pitsanjämiä ja kattomaan Kahden vuoden loma-aikaa. Aika laatuviihdettä jos multa kysytään. Ja autto jopa pahaa oloa poies. Muisti ne ajat ko sen katto ekoja kertoja. Kiitos suuri sille joka ekan kerran kyseisen pätkän meille näytti, tiiät kyllä kuka olet :) Sen jälkeen oli sen verta parempi olo että pystyi nukkumaan vielä jonkin aikaa. Vaikka ei se nukkuminen kovasti auttanut ko väsytti edelleen ihan saakelisti. Ja väsyttää edelleen siis. Mutta jos yrittäis sinnitellä vielä vähän aikaa ni vois ehkä päästä "aikasten" nukkumaan tänään.

Ai niin. Suuri kiitos myös eräälle kuuntelijalle joka kerrankin ymmärsi asian, jota on ollut niin vaikea selittää. Kiitos, kun näit sen kerrankin minun kannaltani etkä nauranut etkä teilannut puheitani samantien. Kiitos, kun kerroit etten ole ainut näiden ajatusteni kanssa, vaan joku muukin on todennut saman asian. Kiitos, kun sanoit etten ole paha ihminen, vaikka ajattelinkin asiasta kertomallani tavalla. Keskustelumme auttoi kovasti ja poisti pahaa oloakin hieman. Toivottavasti voin joskus auttaa sinua samanlaisessa tilanteessa :)

Tired thoughts, vol 2

I heard something from someone about something and I'm still a bit counfused about that something. Why me? It makes me think that maybe it's you who's cuckoo in the head and not me.

Maybe I'm just pretending to be crazy so atleast I'd be something special. Something interesting. Something.

Väsyneitä pohdintoja

Joo mietimpä täsä kaikennäköstä yrittäessäni pysyä hereillä edes vielä vähän aikaa. Ja tuli sitten pohdittua tuota outoutta taas kerran. Ja hulluuttakin vähän kans. Mut oikeestaan tää ajatus lähti ihmisten antamista kommenteista ja palautteista ja siitä millasia ne mulle on ollut enimmäkseen. Ja pakko on myöntää että hieman samaa linjaa ovat kulkeneet ne. Nimittäin juuri oudoksi ja hulluksi ja hieman enemmänkin vinksahtaneeksi on kutsuttu ehkä eniten.

Enkä oikeen tiä onko se hyvä vai huono asia... Oon aina sanonu ottavani ne kohteliaisuuksina ja yleensä silleen olen ne oikeastikin vastaanottanut. Mut pakko kyllä myöntää ettei se aina mittään herkkua ole kuulla tuota uudestaan ja uudestaan. Olenko mie sitten oikeesti niin outo ja vinksahtanut ettei mittään muuta voi ikinä sanoa minusta? Että nuo kaks asiaa tulee vaan ensimmäisenä mieleen? Aika säälittävää oikeesti. Oishan se joskus kiva kuulla jottain oikeesti positiivista ja aikusten oikeita kohteliaisuuksia, if you know what I mean.

Ja ei, tämän tarkoitus ei ole mikään kohteliaisuuksienkiskomisteksti!!!! Tulipahan vaan yksinkertaisesti pieneen vinksahtaneeseen mieleeni tuossa äskettäin. Ja ajattelin siitä sitten jottain kirjottaa, joskos sen avulla saisin asian jäsenneltyä paremmin päässäni. (Ei muuten onnistunut, jos kiinnostaa tietää)

Se vissiin oikeesti pitää paikkansa, että jos tarpeeksi monta kertaa kuulee jonkun kommentin ittestänsä, ni siihen alkaa uskomaan ja olettaa sen pitävän paikkansa. Vaikka se ihan perätön sanonta olisikin. Sitä kun kuulee uudestaan ja uudestaan olevansa outo ni sitten sitä alkaa aatteleen että juu-u minä olen outo. Outo verrattuna kehen? Outo kenen silmissä? Ja tärkeimpänä, mikä minusta sitten tekee oudon? Voisko joku kertoa, arvostaisin sitä todella.

Psykologit kuitenkin olivat sitä mieltä ettei minussa ole mittään vikaa, että olen "ihan NORMAALI nuori jolla on hieman matalapainetta eikä minusta tarvitse olla huolissaan". Noi oli niin suorat lainaukset ko pystyn muistamaan viime kevään keskustelusessiosta. Eli oliko nää rouvat ihan hakoteilla määritelmässään? Eikö ne osaa työtänsä yhtään vai miten ne tuohon päätyivät? Onko ne se poikkeus joka vahvistaa säännön vai mitä hittoa?

Ei pysty ymmärtämään. Eikä jaksakkaan. Väsyttää liikaa. *tahtoo painaa ajatusten sammutus nappia*

need more meds or what...

Yeah it could be so... Tän illan juttu on ollut shetlanninponit ja kaks sankaria sillä ratsastamassa. Kumpikin tyylilllään. Niin joo ja sen pitää olla valkonen, sen ponin siis. Mut ei se oikeestaan olekkaan poni ko son uunilenkki jossain Islannin tundralla. Sounds good to me. Ja vähän lisää repeilyjä luvassa. Ja hyvin häröjä unia myös. Absofudginlutely. Ja sitten repeää vielä enemmän. If they only new... All the plans and ideas we have for them.. They'd probably kill us... Tai sitten me kuoltas nauruun ennen sitä.

Että ei kellään sattus olemaan valkosta shetlanninponia lainata??

Back to school

Kävimpäs tänään ensimmäisen kerran koulussa sitten tammikuun alun. Joo-o oisin voinu ehkä jättää väliin kokonaan. Olipa sen verta tuskanen pari tuntinen. Ja voisin ehkä arvata että seuraavat pari kuukautta tulee olemaan vielä tuskasemmat. En odota todellakaan innolla tätä kurssia. En ollenkaan. Työryhmä ei ehkä ole just se ihanteellisin eikä ehkä "aihealuekkaan" mitä pitäis työstää.

Mutta minkäs teet kun ei mitkään muutkaan vaihtoehdot ollu sen houkuttelevampia.. Ehkä vähän pitempi sairasloma? Muutto ulkomaille? Alan vaihto? Tän paikan pölyjen karistaminen jaloista? Kesätyön alottaminen vähän näin ennakkoon? Joo noi kaikki kuulostaa paljon paremmilta vaihtoehdoilta kun tämä nykyinen. Jotain muutoksen eteen on tehtykkin, mutta näin pessimistisenä luonteena olen varma ettei niistä mikään onnistu.

PASKA!!! Sitä se on. Juuri sitä itseään. Tuleva kevät siis.

Once again

Jeah ja taas mennään. Tai siis oikeestaan ongelmana on se ettei mennä. Nukkumaan siis. Oikeestaan nukkumaan menin kyllä, neljä tuntia sitten. Edelleenkään se nukkumatti ei ole tullut käymään. Todella turhauttavaa! Ärsyttää kukkua pystyssä kun väsyttäis ja haluttais nukkua! Vajaan viikon verran tuli nukuttua melkeen normaalisti. Miten normaalia sitten on mennä aina kolmen neljän aikoihin nukkumaan, sitä en tiedä. Mutta ainakin uni tuli hyvin ja kun ei ollut kiirettä nousta ylös niin ei se myöhänen nukkumaan meno edes haitannut... kovasti..

Noh eipähän vaivaa ahistavat unet ainaskaan tänä yönä, vaikka se melko laiha lohtu onkin.

To Kangaroo Boy

Olipa ehkä hauskin viikko todella pitkään aikaan tämä viikko. Mahtu siihen ahistaviakin juttuja, mutta suurimman osan ajasta oli jopa hauskaa. Enkä edes muista koska oisin nauranu niin paljon kuin nyt. En muista koska oisin nauranu kunnola ääneen niinko nytten. Kiitos kuuluu Kangaroo Boylle. Miten se menikään... You can kill me but you can't insult me. Who am I? Yeah a good question :D Ja kyllä Mr Hicklesillekin pitää kiitos laittaa menemään myös. Se saa aina nauramaan, vaikka siihen voikin kuolla xD

Uus huippu bändikin löyty (uudestaan). Thanks for that too :)

Poika kysyi isältään:
"Voiko joku lukea ajatuksia mun pään?"
"Voi silkkihapsi, pieni lapsi, ei tietenkään!"

"Vaan jollei voi, niin kuinka silloin
Aina joku toinen taho tietää
Mua paremmin sen, mitä mun
Pieni sielu sietää?"

Tämä viikko vahvisti niin paljon sitä ajatusta ettei tässä voi olla kaikki. Ettei tämä homma vaan ole minua varten. Että jossain muualla on jotain muuta joka on tarkotettu mua varten. Pittääkö siis vaan pakata laukut ja lähtiä ettimään sitä. Maailmankartalta valita summisa paikka ja sinne painua ja katella sitten mitä tekkee. Sounds so tempting. But...

Mutta ei. Ei, nyt en suostu alkaamaan miettimään tuota ja sen huonoja puolia. Nyt olen iloinen hyvästä ja erittäin viihdyttävästä viikosta ja seurasta. Olen tyytyväinen että osaan vielä nauraa. Että osaan vielä pitää hauskaa. Ja että jonku mielestä olen hauskaa ja viihdyttävää seuraa.

"... I'm funny how, like a clown? I amuse you? I make you laught?"

Niin mikä leffa se olikaan. Remember still? I do. Enkä edes luntannut :D

Nyt suunnistan The Islandille kattelemaan ko ne neljä hyppelee käsi käessä rannalla yhdessä... Ehkä ne vois vielä hyräillä/lauleskella Redemption Songia. What do you think, sounds good? Tai ainaki se yks vois lauleskella sitä siellä niiden iloksi :)

Loppuun vielä jotain niin nerokasta ja niin mielialaan sopivaa...

Monta vuotta häntä arvostettiin,
Kunnes kerran kävikin niin,
Että poltti kaikki miljoonansa
Vihoviimeiseen seteliin.
Nauroi kauan ja makeasti,
Katsoi kansaa ja nauroi niin!
Katsoi kansa häneen kyynelsilmin
Ja hänet miltei lynkattiin...

Minä en ole tohtori kummoinen,
Mutta tiedänpä sentään sen,
Että päällisin puolin on potilas
Lähes täysijärkinen.
Hän sanoo, ettei tahdo
Edes olla tätä rotua.
Kun muu väki hississä monistuu,
Hän selän kääntää ja katoaa...

Tätä joutilasta kavahtakaa -
On säröjä sielussaan.
Ei vaadi, tahdo, kadehdi,
Ei kumarra mitään johtajaa.
Tätä joutilasta kavahtakaa,
Se ei kuulu maailmaan.
Vain laiskan läksyjä kantaa
Ja niitä kalloosi kaivertaa

Lapsi, joka usein hymyilee,
Silmissänne on suloinen.
Vaan jos nauraa vanhalla iällä,
Niin on vajaaälyinen.

Minä en ole tottunut suremaan,
Vaikka potilaat pois kuolee.
Mutta käypää rahaa jos poltetaan -
Se ajatus kyllä häiritsee...

Tätä joutilasta kavahtakaa -
On säröjä sielussaan.
Ei vaadi, tahdo, kadehdi,
Ei kumarra mitään johtajaa.
Tätä joutilasta kavahtakaa,
Se ei mahdu maailmaan.
Vain laiskan läksyjä kantaa
Ja niitä kalloosi kaivertaa

Valokuvatorstai

123. Haasteena oli sitaatti Juhani Ahvenjärven Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44).

"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"

Dream a little dream of me

Oon taas viime öinä nähäny niin ahistavia ja niin todentuntosia unia että. Tilanteet joita niissä on jopa ihmiset on niin todellisia ko vaan voi olla. Tuttuja naamoja unet täynnä, sellasia naamoja joita ei jaksa ees hereillä. Miks niitä pitää sitten nähdä vielä öisinkin? Huomaa, että aivot käy ylikierroksilla eikä suostu hiljenemään edes nukkuessa. Asiat rassaa 24/7 eikä loppua näy.

Ekassa unessa me järjestettiin mun kämppiksen kanssa juhlat. Tai siis mun kämppis järjesti ilman mun kysymistä. Meidän kämppä, tai talo se melkeen oli, oli täynnä ihmisiä joilla oli ihan superhauskaa, ne oli ihan superkännissä, ne oli ihan superärsyttäviä ja mie olin ihan superahistunut siitä kaikesta. En sopinut mihinkään joukkoon mukaan, en osannu puhua kellekkään. Siellä keskusteltiin asioista joihin mulla ei ollu sanottavaa tai pelattiin pelejä mihin mie en osannut osallistua. Ne hajotti mun tavaroita, otti niitä itelleen tai muuten vaan siirteli niitten paikkoja ja mie yritin pysyä perässä ja siivota niitten jälkiä.

Vaelsin ympäri meän valtavaa pihaa joku kaveri perässä kulkien. Tää kaveri tunsi melkeen kaikki tyypit ja jutteli kaikile vaikka ja mitä. Se sai ahistuksen tunteen lisääntymään vielä enemmän, ite kun en osannut sanoa kellekkään mittään. Mulla oli kamera käessä ja se kaveri koko ajan käski ottamaan kuvia. Eikä se uskonut millään etten mie osannnut tai halunnut kuvata niitä tyyppejä. Päätin häippästä sieltä kokonaan ja tää kaveri vaan seuras perässä. Se ei millään tajunnut että halusin olla yksin vähän aikaa. Olla jossain ja jotenkin niin ettei tuntuis ihan helvetin pahalle koko ajan.

Päädyin käveleen jonnekki mettään ja sitten yhtäkkiä oltiinkin Napapiirin Pajakylässä. Siellä oli vielä luntakin. Olin siinä kävellessä eksyttänyt sen kaverinkin vähäksi aikaa. Se oli koko ajan sanomasa että mennään nyt tänne tai pitäis mennä nyt tuonne. Se ei tuntunut huomaavan ollenkaan, että mie halusin mennä ihan toiseen suuntaan ko se. Tuolla Pajakylässä se sitten sai mut kiinni ja komensi taas menemään jonnekki minne se halusi.

Ja siihen mie sitten heräsin. En muista lähinkö seuraamaan sitä kaveria, jäinkö paikalleni vai meninkö omia teitäni. Se jäi askarruttamaan vielä pitkään. Ja se unessa tuntema ahistus jatku myös pitkään. Ne kaikki tunteet oli just niitä mitä tunnen koko ajan hereilläkin. Nyt ne näköjään tunkee uniinkin kunnolla.

Siinä toisessa unessa oli kans jonkun sortin juhlat. Tai siis ei niitten pitäny olla juhlat. Mun huoneeseen vaan kerty koko ajan lisää ihmisiä ja se vaan alko koko ajan enemmän ja enemmän näyttää juhlilta, joihin mie en taaskaan sopinu. Tässä unessa ne ihmisten naamatkin erotti selvästi. Ne oli ihan samanlaisia ko ne oikeestikin on ja se oli pelottavaa. Ne ihmiset taas sotki paikkoja, toi ihmisiä sinne joita mie en tuntenu tai en halunnu sinne. Ne vei mun tietokoneen, söi ruuat ja tonki joka paikan. Mitään ne ei jättäny rauhaan. Niillä ei näyttänyt käyvän pienesä mielesäkään etten mie halunnut olla niitten kans siellä tai etten mie halunnut niitä mun elämään.

Jossain vaiheessa sain ne tajuamaan että halusin ne ulos sieltä ja ne alko lähtemään pikkuhiljaa. Ne ei kuitenkaan siivonneet niitä sotkuja mitä olivat tehneet ja ottivat tavaroita mukaan mitkä ei kuulunu niille ollenkaan, mutta oli mulle tosi tärkeitä. Mie yritin estää niitä, mut ne vaan käveli suoraan mun ylitte eikä edes kuunnellut mua ollenkaan.

Ja siihen taas heräsin. Yhtä ahistuneena ja väsyneenä ko edellisenäkin yönä. Tuntien sitä samaa ahistusta edelleen monta tuntia heräämisen jälkeen. Montako tällaista unta pitää vielä nähdä ennen ko tämä olo helpottuu? Kauanko pitää vielä pelätä nukkumaan menoa, koska ei halua nähdä näitä unia enää?

I know

Hihihihihi, ostin eilen ehkä yhen hauskimmista paidoista ikinä!! Osuvin teksti siinä ainakin on. Ja son keltanen. Jeah mulla keltanen paita, ei oo kovin yleinen näky se.

Ainut huono puoli paidas on se, että se valitettavasti vaikuttaa kertakäyttöpaidalta. Käytä kerran, pese kerran ja sen jälkeen se mahtuu hyvällä mäihällä sun pikkurilliin. Joo-o miksi naisten paidoista pitää tehdä aina niin saakelin kinttanoita että varmasti paljastalee jottain puolta jota ei halua paljastella?

Jälleen kerran muistan miksi shoppailen yleensä aina miesten puolella.

Poks!

Ni joo jotta olo ois vielä hehkiämpi ni mun selkä sanoo poksräkspumpängrikskatkipoikkihalkimeni. Joo taidan mennä amputoimaan sen ihan oikiasti, ko sattuu niin saatanasti taas että. Oh I just love my life right now..

Ja äskeiseen postaukseen palatakseni. Ensimmäinen puhelinsoitto tuli... Maanantaina kuullaan lisää...

Nyt!

Just nyt! Oikeesti meni hermo! Ei jaksa enää näitä yöllisiä kukkumisia, miettimisiä että mitähän sitä tänä yönä värkkäis ko ei vaan uni tule taaskaan. Joka saakelin yö sama saakelin homma. Aina väsyttää mut ei sitten vissiin tarpeeksi että nukkumaan pääsis.

Piti sitten tehä asiale jottain. Katotaan miten siinä käy.

Vastausta ja puhelinsoittoa odotellessa...

Valokuvatorstai

121. Haaste

Tämän viikon inspikseksi annettiin sana murtumia. Mun pää on lyöny tyhyjää koko viikon tän homman kannalta. Mut sitten eilen kävi sellanen "sopiva vahinko" ja johan sai tähänkin jonkin sortin kuvan otettua. Yks sängyn pohjalauta nimittäin murtui..

Mitä tästä siis opimme? Sängyllä ei kannata seisoa, jos ei halua että se hajoaa. Mutta jos nyt ihan välttämättä haluaa siellä sängyllä seisoa ja se sattuu hajoamaan, niin muista ottaa kuva tästä tilanteesta :D

viriviri tööttööt

Että son sitten kolmas yö putkeen nukkumatta. Tällä kertaa ja oikeestaan noi kaks aikasempaakin on ollut ihan omasta tahosta. Minkäs teet ko öisin tulee aina ne parhaimmat ideat ja sillon on hauskimpaa.. ja no yksinkertasesti ei vaan malta mennä nukkumaan. Viime yö melkeen viiteen asti leffasitaatteja arvaillessa. Sitä edellinen vittuillessa alakerran kännipäille mesen välityksellä ja shoppailu. Tänä yönä... viksuja (tai vähemmän viksuja) keskusteluja ja muutama jakso ohjelmaa joka vois melkeen kulkee nimellä "The funniest and best and gay brothers ever". Kyllä kattosin. Siis katoin jo. Ja tykkäsin kovasti :D Unohtamatta tietenkään vähän lisää shoppailua. Tai no enemmänkin tarkkailua tuleeko ne ostokset oikeeseen osotteeseen. Huomenna eli tänään voi nukkua sitten vähän pitempään. Ny on loma. Ei jaksa ressata. Ressaan sitten ko on kaks päivää koulun alkuun ja päivärytmi on kääntynyt ihan väärin päin eikä mulla ole ennää mittään elämää päivisin. Mut nyt ei oo vielä sen aika.