Ongelmia vai todella paljon ongelmia?

Mie kävin eilen toista kertaa sielä mun psykologilla. Tai siis eihän se mun oma ole, mutta siellä samojen tyyppien luona kuitenkin käyn. En tiä. Ei nyt oikeen tunnu onnistuvan se homma. Ehkä oon vaan liian kärsimätön tai jottain. Ei kai se vielä kahden kerran jälkeen voi kauheesti auttaa!? Vai voiko? No ei mulla kuitenkaan. Ei oo kyllä pää yhtään sen selvempi kuin ennen nuita käyntejä. Eilen sitäpaitsi se toinen tyyppi jätti tulematta tai se oli muuten vaan vähän kadoksisa. Niin siis tosiaan sielä on aina kaksi ihmistä keskustelemasa avun tarvitsijan kanssa. Ainakin tietääkseni. No ainaki mulla on.

Niin eilen se jälelle jäänyt tyyppi selvitti innossaan miten sen mielestä puhuminen auttaa aina ja son tosi kiinnostunut siitä miksi näin tapahtuu. Joo no saanen olla eri mieltä. Oon tullu siihen tulokseen, että mulla se puhuminen ainakin saa vituttaan entistä enemmän. Että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ehkä mie oonkin ihan lost cause!? Toivottavasti en, koska mä haluisin olla onnellinen ja nauttia elämästä ja kaikesta mitä siihen kuuluu. Mä haluisin pystyä jättään noi asiat taakseni, mitkä nykyään niin kovasti hankaloittaa ja satuttaa. Mut miksi se ei sitten meinaa millään onnistua? Tarviiko siihen vaan aikaa ja sitä perhanan puhumista!?

No miehän oonkin puhunu! Tai no okei tuo oli vale. En mie oo puhunu. Ainakaan ääneen. Tai kellekkään ihmiselle. En oo osannu tehdä niin. Se on tuntunut jotenkin väärältä, vaikeelta ja nololtakin. Että mitähän ne nyt musta aattelee, kun mä kerron surevani tai murehtivani sitä ja tätä. Että tämä ja tuo vaivaa mua aivan hirveesti, enkä mä osaa päästää niistä irti ja jättää niitä tuonne jonnekki kauas. Oon aatellut, että muuttaakohan noi asiat ihmisten ajatuksia musta. Oon pelännyt, sitä että jos ne ei ymmärrä miten isoja asioita ne on mulle. Tai jos ne naurais, että eihän tuo ole mitään, anna niitten olla ja mene etteenpäin, on täsä muitakin joilla on isompia ongelmia kuin sulla. Onko ne sitten ees isoja ongelmia, mitä mulla on!? Mikä on iso ja mikä pieni ongelma? Oonko mä ihte tehny alkujaan pikkiriikkisistä jutuista ihan valtavia?

Tuota kai sitä ollaan sielä terapiassa selvittämässäkin. Ehkä mun pitää vaan oottaa vähän pitempään ja antaa niile tyypeille sielä mahdollisuus. Jos ne osaakin hommansa ja saa jonkun palan loksahtaan paikalleen mun päässä ja mä onnistun jatkamaan ilman sitä kivirekee, mitä mä nyt raahaan perässäni.

Oli sillä naisella kyllä yks hyvä pointtikin eilen. Se sano, että joskus ihmisen pitää lähtee mahollisimman kauas siitä asiasta/paikasta/ihmisestä, joka sitä pahaa oloa ja masennusta aiheuttaa. Se helpottaa. Pääsee eroon hetkeksi siitä kaikesta ja sitten ehkä pystyy käymään läpi sitä traumaattista asiaakin paremmin ja loppujen lopuksi siitä onnistuu selviämään. Voin kyllä allekirjottaa tän sataprosenttisesti!! Itävalta oli mun oma pakopaikka. Mun oma pieni taivas, jossa mun ainoot ongelmat oli että mä en tajunnut pätkääkään mitä tyypit puhu siellä, mutta sekään ei pitemmän pääle haitannut yhtään.

Siellä mä olin, rehellisesti sanottuna, ekaa kertaa elämässäni onnellinen. Se kivireki jäi Helsinki-Vantaan lentokentälle mun lennon lähtiessä kohti Wieniä. Se oli jotain aivan ihanaa. Ja ihan uusi tunne kokonaan. Nyt mie tajuun paljon selvemmin, miksi mulle oli niin vaikee tulla takasin Suomeen ja Rovaniemelle. Kyllä mie sillonkin jo tajusin sitä jonkin verran, mutta nyt se on todella selvää. Paluu Suomeen ei ollu mulle pelkästään paluu takasin kotiin, vaan se oli paluu takasin niiden kaikkien ongelmien pariin. Paluu siitä uudesta rohkeudesta ja onnellisuudesta takaisin tuttuun vanhaan ahdistukseen. Että jos ne ongelmat jäi mun lähtiessä Suomeen, niin valitettavasti se vapaus jäi sitten Itävaltaan.

Ehkä mun ei sitten ole tarkotus olla onnellinen Suomessa? Ehkä tää paikka ei vain ole oikee paikka mulle, ainakaan tällä hetkellä? Ehkä mun pitää lähtiä jonnekki kauas (esmes Itävaltaan :D) ratkaseen näitä mun ongelmia? Sen mie ainaskin tiiän, että tää Tornio ei ollut kovin hyvä valinta tässä tilanteessa. Toisaalta ei olis ollu kyllä sekään, että oisin jäänyt Rovaniemelle. Siellä mie oisin tukehtunut kokonaan!

Jos mie vaan ottasin maailmankartan esille, silmät kiinni pyörittäisin sormee sen päällä, tökkäisin sen johonkin kohtaan ja sinne minne se sormi sit osottais niin lähtisin? Kuulostas ainakin todella houkuttelevalta!