Se on nyt siinä.

Aika uskomatonta. Ensimmäinen vuosi Torniossa on nyt ohi. Eikä mun tartte mennä sinne vasta kun elokuun lopussa seuraavan kerran. Tiistaina koulun jälkeen kasasin loput kamppeet laukkuun ja melkeen juoksin, tai ainaki kävelin niin nopiaa kun niitten painavien laukkujen kanssa pysty, bussiasemalle. Sitten vaan nokka kohti Rovaniemeä. Ja hetken päästä Tamperetta ja Lontoota :D Aika hieno saavutus sinällänsä kuitenkin. Selvisin ensimmäisestä Tornion vuodesta hengissä eikä ees tunnu niin kovin pahalta mennä sinne ens syksynä takasin. Toiset oli tunteet esimerkiksi joululomalta palatessa. Sillon ei kyllä tuntunut läheskään näin hyvältä. Ehkä toi Lontoon reissukin kummasti tällä hetkellä helpottaa oloa aika paljon :)

Tää vuosi kuitenkin varmisti mut myös heikensi sitä tunnetta että oon oikeella alalla tällä kertaa. Vahvisti siinä mielessä, että tykkäsin olla kameran takana jälleen kerran kovasti. Sekä normaalin kameran että videokamerankin. Äänitekniikassa löysin uuden alueen itselleni, mikä yllättäen alkoi kiinnostamaan ja jopa pääsin loistamaan sillä kurssilla pariin otteeseen. Valaisu oli edelleen yhtä hepreaa, mutta niin se tais olla aika monelle muullekkin meän luokasta. Opetus kun oli vähän mitä oli tai se opetustyyli ainakin oli melko erikoinen. Empä oo kovin monelle opettajalle päässyt haistatteleen. Mut kerta son ensimmäinenkin. Muistin myös miks inhosin editointia viime vuonna ja inhosin sitä ehkä vähän vähemmän tänä vuonna, mutta samasta syystä myös. Se kiinnostais, mut mulla ei riitä kärsivällisyyttä ja pitkäpinnasuutta siihen hommaan. Tykkäsin kuitenkin siitä kurssista. Pääsin kuvaamaan ja äänittämäänkin, soli hauskaa. Enkä toisena leikkauspäivänä hermostunu oikeestaan kertaakaan koneelle, ihmisille tai leikkausohjelmille :)

Siitä heikentämisestä sitten. Tällä alalla pitäs olla ehkä maailman sosiaalisin ja ulospäinsuuntautunein ihminen, joka jaksaa aina tutustua uusiin ihmisiin, luoda uusia suhteita ja näyttää ilosta naamaa. Juu en löydä itteäni mistään nuista. Oisin mieluummin omissa niitten ihmisten kanssa, jotka mie jo tunnen.. ja ehkä muutaman muun kans myös. Että pitäs olla koko ajan niin yltiösosiaalinen, ajatella ihmisiä mahdollisina tulevina yhteistyökumppaneina ja tehdä heihin vaikutus omilla taidoillaan ja kyvyillään. Ei vaan jaksa. Eikä pysty. Niin monta kertaa oon miettinytkin, että ei musta oo tuohon hommaan ollenkaan. Se vaan puuttuu mun dna:sta tai en tajunnu mennä siihen jonoon kun niitä kykyjä jaettiin. Mutta kuitenkin haluisin niin kovasti (kai) kuvaamaan oikeesti. Ainakin kun alan miettiin tuota asiaa tarkemmin, mut valtaa kauhee epäusko itteeni ja ahistus, että oon taas ihan väärässä paikassa. Jotku ihmiset tuolla on niin paljon sopivampia tälle alalle kun mie, että tuntuu ihan tyhmältä ajatella kykenevänsä itse näihin hommiin. Hankalaa ja ahistavaa.

Mut en haluu miettii sitä nytten. Nyt pitää vaan aatella positiivisia ja ilosia ajatuksia Lontoosta ja seuraavasta viikosta :) Tänään illalla junalla suunnataan siis Tampereelle ja perjantai yönä lennetään Lontooseen. Oooh heavenly!! Tätä ollaan ootettu vaikka kuinka pitkään :D Ens viikolla voi siis oottaa pitkiä ja laveita selityksiä reissusta ja paaaaaljon paljon kuvia. Niin ja sit ehkä vielä lisää kuvia. Kolme muistikorttia on tyhjinä oottamassa. Eiköhän niistä ainaki pari saaja täyteen :D