Tänään oli meän Magneetti-juttujen eka deadline. Valmiit lehtijutut pitäs palauttaa tänään viimeistään nettiin. Ja meidän toimitussihteerien hommana on tarkistaa että omat toimittajamme ovat kaikki juttunsa jättäneet. Tällä hetkellä näyttää aika hyvältä. Oman juttuni palautin jo aamupäivästä. Kaks muutakin laitettiin samaan aikaan nettiin. Yks julkastiin muutama tunti myöhemmin. Nyt puuttuu enää kaks ja nekin on mun tietojen mukaan valmiit. Ihan vaan viimisiä fiksailuja vaille ovat valmiit. Jessss!! Tää tarkottaa siis sitä, että selvisin ekasta deadlinesta kunnialla. Ei tartte panikoida perjantaina, mitä opettaja sanoo kun ei oo juttuja palautettu. Hyvilä mielin voi mennä tän viikon palautepalaveriin perjantaina.
Sit kun vielä selviäis tuosta ruottin tehtävästä ni kaikki olis aika hyvin. Se vaan on aika epätoivosta hommaa. Todella epätoivosta oikeestaan. Onneksi on huominen aikaa tuskailla sitä. Tänään ei enää jaksa. Käyn vain pari valokuvaa ottamasa ja sitten voisin alottaa yhen kauan odotetun maratoonin. Ei jaksa oottaa siihen että Kati ja Kaisa tulee, ni pittää ottaa pieni varaslähtö. Vaikka mie kyllä oon tainnu ottaa sen varaslähön tohon jo kesällä. Kati haukkukin minut jo huijarifuskarimiksilie kun olen oppinut käyttämään hyväksi netin kaikkilöytävää maailmaa :D
Selvispä tänään muuten yks homma. Tai ainaki mie luulen niin. Mie viime viikola kirjotin tuosta mun toimitussihteeri-pestistä ja ihmettelin miksi mut oli siihen valittu. Noh tänään opettajan puheista rivien välistä lukiesa tajusin, että se luulee mun haluavan toimittajaksi. Juu not gonna happen. Ei mittään hajua mistä se tommosen idean on saanu pieneen sievään päähänsä mut se ei kyllä pidä paikkaansa. Ikinä tommosta ääneen sen eessä kyllä sanonu. Enkä sen enempää aatellukkaan. Mut niin se kuitenkin aattelee (kai).
Se piti tänään mulle sellasen kauheen palopuheen siitä miten musta ei ikinä tule rohkeaa toimittajaa jos en lopeta omista mokistani nolostelua tai jottain sellasta. Kiitosta vaan, mutta en kaipaa sulta tuota saarnaa. Olen kuullut sitä jo ihan tarpeeksi ja huudan pääni sisällä siitä itelleni joka päivä. Joten voisitko vain olla hiljaa. Tuonkin ois voinu sanoa ääneenkin sille vaikka. Mutta ei. Nätisti hiljaa vaan kuuntelin ja nyökyttelin, että juu juu, tiedetään, yritetään, kiitos kovasti näistä sanoista. Haista vaan huilu, pässi!! En tarvi sua leikkiin mun äitiä/kaveria/tukea ja turvaa. Mulla on niitä jo ihan muuala.
Toisaalta ehkä toi harhaluulo pitäs ottaa kohteliaisuutena. Se nimittäin siinä samasa yhteydesä selitti sitä miten se oottaa multa kirjottana enemmän kuin muilta. Tai siis että se ei voi vaatia kaikilta samaa, mutta mie kuulun siihen "edistyneiden ryhmään" tai jotain ton tapasta. Suomeksi sanottuna se aattelee mun olevan hyvä kirjottaja ja samalla hyvä toimittaja. Eli kai se on kohteliaisuus. Jos unohtaa ton palopuheen minkä se piti. Kai sitä pitää jossain olla hyvä. Vaikkei sille alalle edes haluis. Ja jotain positiivista. Jos mikään muu homma ei ota tulta alleen, ni voin aina alkaa toimittajaksi. Vaikka melkeen inhoonkin sitä hommaa :D
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment