Yöllinen ikävä

Mie sain viime yönä yllättäen viestin Annikalta, että sillä oli tullu yhtäkkiä ihan kauhia ikävä Kremsiin. Aika siistiä, kun itelläkin oli sama asia mielesä. Tuossa loman aikana luin jopa ne kirjeet jotka olin Katille sieltä lähettäny. Oi jessus sentään niitä aikoja. Jotain niin mahtavaa. Annikalla oli kuulema ikävä sitä mun kämppääkin, jossa oli ne ihanat narisevat lattiat. Ja vaikea on unohtaa niitä pikkukavereita siellä meän "maailman pienimmäsä vessasa". Kaisalla ei varmaan oo ikävä niitä, hiuslakalla kun se raukka aina aseistautui sinne vessaan mennessään xD Ja olihan se aika viihdettä kattoa kun Boudewijn yritti sitä kaksmetristä ruhoansa sinne jotenki päin ahtaa.


Niistä mukulakivikaduistakin oli puhetta. Ja siitä ihanasta mäestä joka piti koululle joka päivä kiikkua. Tai no Annikalla oli vähän eri mäki kun mulla, mutta kyllä siinä oli kummallakin aina tekemistä. Joku aika sitten muistin vielä montako porrasta siinä mäessä oli, mut enää ei tule luku millään mieleen. Jotain 80 ehkä... Kaikkea sitä onkin sielä laskenu.


Niistä kirjeistä mitä luin, ni muisti paljon asioita jotka oli jo melkeen unohtanu. Ahmetin "mielenkiintonen" kommentti homojen hyväksymisestä. "LagunaBitchit" jotka esitti kaveria, mutta heti ko selän käänsi ni alko haukkuminen. Se melkein katastrofaalisen Venetsian reissun odotus, jolla selvis että kuka tykkää kenestä ja kenestä ei ikinä tule kavereita. Onneks selvis, oltais muuten ehkä jouduttu katteleen sitä yhtä hapannaamaa koko loppukevätkin ja ois varmasti kertyny paljon enemmän huonoja muistoja tuolta keväältä.


Se miten ihmiset aina katto vaihtareita kieroon kaduilla. Oltiin vissiin liian kovaäänisiä tai muuten vaan outoja. ("Disturbers of the Peace", kuten Kati mua äsken muistutti) Ei että se meitä olis kauheesti haitannut, naurettiin kahta kauhiammin vaan. Brauhoff ja ne ainaiset "mennään vaan yhele" vierailut. Hah, ihan niinko ikinä oltais vaan yks juotu. Tai vaan yks jäätelö syöty. Ne kaikki meän mahtavat junamatkat ("Oh, he was so big!" Yeah, Josefine I bet he was :D), se ettei kyennyt lopettamaan nauramista ja että Svenssonit ei aina ymmärtäny mun ja Annikan ajatuksen juoksua. Tai sitä miten me voitiin nauraa jollekki asiale yli tunti. Eikä sekään aina riittäny. Ja se ainainen jännitys millanen hostelli meillä tällä kertaa ois. Olisko se sillä pahimmilla alueella jonne ei pitäs ikinä eksyä? Vai omistasko sen joku keski-ikänen mies isänsä kanssa, jonka suihkussa olisi ikkuna käytävälle? Vai olisko se kerranki niin nappiosuma kun vaan vois olla?


Quba ja Qstall sakkolihoinensa ja stripparitankoinensa. Jotain niin outoa. Ja silti sielä oli aina hauskaa. Tai irkkubaari. Ne siiderit oli varmasti vahvempia ko Suomesa. Tai sitten ne meni muuten vaan aina paremmin päähän. Enemmänhän me ei tietenkään ikinä juotu ku Suomessa. Se eka kerta kun tarjoilija kanto pöytään tuopit, siirappipurkin, vesikannun, valkkaripullon ja sano että siinäpä neitit juo. Ja mitähän tässä sitten pitäs tehä...? Mut meleko äkkiä me sekin homma otettiin haltuun.


Oi vitsi, kun haluttas niin kovasti takasin sinne. Oiskohan se yhtä hauskaa? Menisköhän noi muistot jotenkin pilale jos se ei oiskaan yhtä mahtavaa? Toivottavasti ei, koska joskus vielä on pakko päästä uudestaan!! Nyt kun ois tuo lomakin, ni vois jopa miettiä tuonne lähtöä... Hmmm, tätä pitää miettiä ;)


Kyllä siellä tosiaan sattu ja tapahtu niiiiin paljon puolen vuoden aikana että! Jos tähän alkasin kaiken kirjottaan ni menisköhän ehkä koko yö. Tai loppu viikko. Ja kaikkien kärsivällisyys. Ja lukuinto aivan varmasti. Ehkä tyydyn vaan yssikseni katteleen nuita kuvia ja naureskeleen niile. Muutaman nolon otoksen kun bongasin tuolta jo äsken :D Yhen asian kuitenkin hokasin noista kuvista ja varsinkin niistä kirjeistä. Toi on ehottomasti ollu yks onnellisimpia, ellei sitten jopa onnellisin, aika mun elämäsä! Parasta mitä voi olla! :)