Chased by the Light

Sattuin kattoon tänään ihan vahingosa, jottain niistä ylen monista kanavista ja sielä tuli jonkinsortin dokumentti. Olikohan sen nimi "Valoa etsimässä". Se kerto usalaisesta luontokuvaajasta, yhestä parhaimmasta. Se oli parikymmentä vuotta tehny kuvaushommia, mut alko sitten väsyy ja päätti pitää pienen paussin. Se muutti 90 päiväksi sen mökkiin, jonnekki mettän keskele. Se alotti projektin, jonka tarkotuksena oli ottaa yksi ainut luontovalokuva kuvassa sen 90 päivän aikana. Siis vaan yks ainut aina yhtenä päivänä. Aika siisti idea. Se vielä kuvas filmille, niin se ei nähny niitä kuvia ees valmiina heti vaan sen piti oottaa sen filmin teettämistä. Aika iso riski, kun miettii. Mitä sit jos joku kuvaa menee pilalle? Puuttuu yheltä päivältä kuva eli periaatteesa se projekti ois vähän epäonnistunu. Mut toisaalta se oli ammattilaiskuvaaja ja osas hommansa.


Mie olin heti ihan innossani tästä tyypistä. Ymmärrän tosiaankin miksi se oli niin hyvä ja suosittu. Kaikki sen ymmärtäs, kun näkis niitä sen kuvia. Ne oli aivan mahtavia. Niissä välitty niin hyvin se kuvaushetken tunnelma ja ne oli tosi vangitsevia. Osa niistä oli tosi tavallisiakin, mut osa oli niin uskomattomia, että niitä oli vaan pakko tuijottaa. Tän tyypin mielestä valo tekee yleensä kuvasta sen miksi se on hyvä. Ja oikeesti niissä oli ihan älyttömän hienot valot niissä kuvissa. Ja se oli ottanu ne kuvat yleensä ihan luonnonvalossa, välillä melkeen pimeässäkin. Mut silti ne vaan oli... taivaallisia. En keksi muutakaan sanaa sille.


Mut mikä mun mielestä oli parasta tässä ohjelmassa, oli se kun kattoin niitä kuvia, niin huomasin, että hitto vie oon itekki ottanu sellasia kuvia. Ihan samanlaisia kuvia tyynestä järvenpinnasta tai kiinnostavan näkösistä puista, lehdistä ja kasveista, auringonlaskuista, vedenpinnan heijastumista... Ja vaikka itte sanonkin, ei ne munkaan kuvat oo kovin pahan näkösiä ollu. Vaikka ei ne tietenkään ihan samallakaan tasolla ollu ton tyypin kuvien kans, onhan sillä pikkasen enemmän kokemusta ja ammattitaitoa. Mut toi ohjelma kuitenkin anto jotenkin hyvä fiiliksen siitä, että ehkä sitä osaakin. Ehkä sitä ei tartte mitään hienoa, ennennäkemätöntä asiaa/kuvauskohdetta, vaan upean kuvan voi saada ihan arkipäiväsistäkin asioista. Kun niissä osaa nähdä kauneutta ja erilaisuutta. Jotain kuvaamisen arvoista.


Oon aika varma, että tänä kesänä tulee kuvattua pikkasen enemmän kuin aikasemmin. Jos se on mahdollista :D Mulla on jo pari paikkaa Rovaniemellä mielessä, missä haluun käydä ehdottomasti kuvailemassa. Ja varmasti niitä löytyy paljon enemmän. Nyt tuntuu siltä, että ei jaksas oottaa. Haluttas vaan samantien ottaa kamera ja lähtee hommiin. Viis viikkoa on ihan liian pitkä aika. Ja sitä ennen on se Lontoon reissukin vielä. Kati varmaan saa mun kans jonku hermoromahuksen kun mie oisin kaikkee mahollista kuvailemasa ja se haluis ehkä katella jottain jo valmista taidetta :P Pitää ehkä varautua sille reissulle vähän isommalla tai useammalla muistikortilla. Ettei vaan tila lopu kesken.