"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Friday, December 12, 2008
Valokuvatorstai
112. Haaste oli tekstikatkelma Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).
"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
En tiiä liittyykö tää mun kuva mitenkään tohon tekstiin. Mut jumitin tohon "Pikimusta kuilu avautuu" kohtaan ja siitä tuli tämä kuva mieleen. Ehkä tän hetkisellä olotilallakin on hieman tekemistä kuvan valinnan kanssa.
"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Ohoh-sinulla ajatus kulki samansuuntaisesti kuten minulla. Samantyylisellä kuvalla osallistuttiin :-)
Hieno kuva. Jonkun majakanko?
Anna: Niimpä näköjään onkin aika samanlaiset aatokset meillä ollut :)
John: Ei ole majakan portaat, vaan yhden linnan tornin portaikko Ljublajanassa, Slovakiassa. Oli niin pelottava kokemus kiivetä ne ylös että oli pakko ikuistaa tuo "matka" :)
Kuilu mikä kuilu! Hieno.
Post a Comment