Dream a little dream of me

Oon taas viime öinä nähäny niin ahistavia ja niin todentuntosia unia että. Tilanteet joita niissä on jopa ihmiset on niin todellisia ko vaan voi olla. Tuttuja naamoja unet täynnä, sellasia naamoja joita ei jaksa ees hereillä. Miks niitä pitää sitten nähdä vielä öisinkin? Huomaa, että aivot käy ylikierroksilla eikä suostu hiljenemään edes nukkuessa. Asiat rassaa 24/7 eikä loppua näy.

Ekassa unessa me järjestettiin mun kämppiksen kanssa juhlat. Tai siis mun kämppis järjesti ilman mun kysymistä. Meidän kämppä, tai talo se melkeen oli, oli täynnä ihmisiä joilla oli ihan superhauskaa, ne oli ihan superkännissä, ne oli ihan superärsyttäviä ja mie olin ihan superahistunut siitä kaikesta. En sopinut mihinkään joukkoon mukaan, en osannu puhua kellekkään. Siellä keskusteltiin asioista joihin mulla ei ollu sanottavaa tai pelattiin pelejä mihin mie en osannut osallistua. Ne hajotti mun tavaroita, otti niitä itelleen tai muuten vaan siirteli niitten paikkoja ja mie yritin pysyä perässä ja siivota niitten jälkiä.

Vaelsin ympäri meän valtavaa pihaa joku kaveri perässä kulkien. Tää kaveri tunsi melkeen kaikki tyypit ja jutteli kaikile vaikka ja mitä. Se sai ahistuksen tunteen lisääntymään vielä enemmän, ite kun en osannut sanoa kellekkään mittään. Mulla oli kamera käessä ja se kaveri koko ajan käski ottamaan kuvia. Eikä se uskonut millään etten mie osannnut tai halunnut kuvata niitä tyyppejä. Päätin häippästä sieltä kokonaan ja tää kaveri vaan seuras perässä. Se ei millään tajunnut että halusin olla yksin vähän aikaa. Olla jossain ja jotenkin niin ettei tuntuis ihan helvetin pahalle koko ajan.

Päädyin käveleen jonnekki mettään ja sitten yhtäkkiä oltiinkin Napapiirin Pajakylässä. Siellä oli vielä luntakin. Olin siinä kävellessä eksyttänyt sen kaverinkin vähäksi aikaa. Se oli koko ajan sanomasa että mennään nyt tänne tai pitäis mennä nyt tuonne. Se ei tuntunut huomaavan ollenkaan, että mie halusin mennä ihan toiseen suuntaan ko se. Tuolla Pajakylässä se sitten sai mut kiinni ja komensi taas menemään jonnekki minne se halusi.

Ja siihen mie sitten heräsin. En muista lähinkö seuraamaan sitä kaveria, jäinkö paikalleni vai meninkö omia teitäni. Se jäi askarruttamaan vielä pitkään. Ja se unessa tuntema ahistus jatku myös pitkään. Ne kaikki tunteet oli just niitä mitä tunnen koko ajan hereilläkin. Nyt ne näköjään tunkee uniinkin kunnolla.

Siinä toisessa unessa oli kans jonkun sortin juhlat. Tai siis ei niitten pitäny olla juhlat. Mun huoneeseen vaan kerty koko ajan lisää ihmisiä ja se vaan alko koko ajan enemmän ja enemmän näyttää juhlilta, joihin mie en taaskaan sopinu. Tässä unessa ne ihmisten naamatkin erotti selvästi. Ne oli ihan samanlaisia ko ne oikeestikin on ja se oli pelottavaa. Ne ihmiset taas sotki paikkoja, toi ihmisiä sinne joita mie en tuntenu tai en halunnu sinne. Ne vei mun tietokoneen, söi ruuat ja tonki joka paikan. Mitään ne ei jättäny rauhaan. Niillä ei näyttänyt käyvän pienesä mielesäkään etten mie halunnut olla niitten kans siellä tai etten mie halunnut niitä mun elämään.

Jossain vaiheessa sain ne tajuamaan että halusin ne ulos sieltä ja ne alko lähtemään pikkuhiljaa. Ne ei kuitenkaan siivonneet niitä sotkuja mitä olivat tehneet ja ottivat tavaroita mukaan mitkä ei kuulunu niille ollenkaan, mutta oli mulle tosi tärkeitä. Mie yritin estää niitä, mut ne vaan käveli suoraan mun ylitte eikä edes kuunnellut mua ollenkaan.

Ja siihen taas heräsin. Yhtä ahistuneena ja väsyneenä ko edellisenäkin yönä. Tuntien sitä samaa ahistusta edelleen monta tuntia heräämisen jälkeen. Montako tällaista unta pitää vielä nähdä ennen ko tämä olo helpottuu? Kauanko pitää vielä pelätä nukkumaan menoa, koska ei halua nähdä näitä unia enää?