Keilaamassa Columbinessa

Me katottiin koulussa Michael Mooren tekemä dokkari Bowling for Columbine. Hhmm.. mielenkiintosta ajanviettoa koulussa. Voitas vaikka vähän uuseemminkin noita leffoja kattoa. Tästä leffasta meän kuitenkin piti kirjottaa sitten arvostelu tai kolumni tai minkä ikinä haluskaan kirjottaa. Jotain kuitenki mikä olis menosa lehteen. Mie kirjotin arvostelun. En oo oikeestaan ikinä osannu kirjottaa niitä. En osaa selittää miksi tykkään leffasta tai mikä niissä on hyvää/huonoa. No nyt, kerrankin, siinä onnistuin. Jopa niin hyvin, että opettajakin antoi aika positiivisen arvion siitä. Jeij! :D So here it comes...

Yksipuolista dokumentointia vakavista asioista

On pakko myöntää, että Michael Moorella ja hänen dokumentillaan Bowling for Columbine on erittäin tehokas vaikutus katsojaan. Elokuvan katsomisen jälkeen on melkein pakko olla samaa mieltä Mooren kanssa amerikkalaisten ihastuksesta aseisiin ja pitää tätä ns. asehulluutta syynä kaikkiin heidän ongelmiinsa. Mutta vain melkein. Dokumentin lähtökohta on se, että kaksi teini-ikäistä poikaa ampuu 12 oppilasta ja yhden opettajan koulussansa Columbinessa. Dokumentti sisältää valvontakameran kuvaa koulusta, haastatteluja, videokuvaa ja muuta aihetta sivuavaa materiaalia. Ideana on lähteä etsimään syytä, mikä on saanut kaksi nuorta päätymään tällaiseen hirmutekoon.

Muitakin Mooren elokuvia nähneenä löydän tästä dokumentista ja hänen muista teoksistaan yhtenäisen kaavan. Moore esittää dokumentissa faktansa erittäin vakuuttavasti ja määrätietoisesti. Hän kuitenkin esittää näitä faktoja vain yhdestä näkökulmasta, omastansa. Dokumentissa haastateltavina olevat ihmiset, jotka ovat Mooren kanssa samaa mieltä, näytetään niin sanotusti hyvässä valossa. Heille annetaan paljon aikaa ruudussa ja heidän puheissaan on järkeä. Asiansa vastustajat Moore taas saa etevästi vaikuttamaan tyhmiltä ja puhumaan itsensä pussiin. Tämä tapahtuu sekä taitavilla kysymysten asetteluilla kuin hienoilla leikkauksilla. Katugallupeistakin Moore on valinnut juuri omaa kantaansa parhaiten tukevat henkilöt ja lausunnot. Katsoja näkee vain ja ainoastaan sen minkä, Moore haluaakin hänen näkevän.

Sitä ei kukaan voi kieltää etteikö Moore tartu tässä dokumentissaan vakavaan ja tärkeään aiheeseen. Siitä vain en ole ihan varma onko hänen tapansa oikea tapa. Hattua on pakko Moorelle kuitenkin nostaa. Hän paneutuu asiaansa intohimoisesti ja uskoo siihen palavasti. Varmasti juuri tämä innostus, sekä Mooren oma tavanomainen habitus, saakin suuren osan katsojista Mooren puolelle. Dokumentti saa myös ihmisen ajattelemaan asioita ja tajuamaan, että kaikki ei ole hyvin ja jotakin muutoksia kyseiseen asiaan täytyy tehdä.