Olenko pro vai mikä!?

Meillä oli äänitekniikan tentti eilen. Se meni ihan okei omasta mielestäni. Kaikkiin kysymyksiin osasin vastata. Toisiin tosi hyvin ja toisiin sitten vähän vaihtelevasti. No tänään sitten saatiin mailia tuloksista Vahtolalta. Olimpa saada aikamoisen sätkyn tai oikeestaan sainkin kun luin sen viestin ekaa kertaa. Ei perkele meitsi osas kerranki jottain!! Tälleesti siinä sit luki....

"Äänikurssin tentit on nyt korjattu ja tenttiarvosanat ovat tiedossa. Tentin maksimipistemäärä oli 15 ja alimmat pisteet, joilla tentti meni läpi oli 6 pistettä (arvosana 1)."

"Tentti oli ilmeisesti sopivan haastava, koska ryhmän arvosanojen keskiarvoksi tuli tasan 3 (tähän arvosanaan riitti 10 ½ pistettä). Yksi opiskelija sai arvosanaksi täydet 5 (pisteillä 15-), heikoin arvosana oli 1 (pisteillä 6).

Tenttiarvosanasi:

5 (pisteillä 15-)"

Oikeesti voiko olla mahollista että mie sain täydet siitä tentistä?!?! Vai oonko ihan omiani tulkinnut tuon viestin. No ihan sama, oon ainakin ihan helkkarin tyytyväinen itteeni vähän aikaa!! :D

Nakkokaa vaan vittu lisää paskaa niskaan, olkaa niin kilttejä!!

Joo voisko vähän enemmän vastustaa ja vituttaa tällä viikola!?! Eipä vissiin!! Onko kaiken pakko kaatua päälle just yhtä aikaa saatana!! Ei sellasta kukaan jaksa!!

Joku v***n valopää oli TAAS viillelly mun pyöränkumit. Tai no siis vaan toisen. Kiitos siis ihan saakelisti siitä toisesta ehjästä. Sillähän tekee niin paljon kun toinen on ihan tyhjä!! Miksi aina minun pyörä!? Oikeesti onko pakko aina vandalisoida just mun pyörää?? Miksi et voi ottaa ihan vaan vaikka sitä viereistä pyörää?? Tai onko ylipäätänsä pakko viillellä niitä pyöränkumeja? Viiltele vaikka omia ranteitas jos jottain tarttee viillellä perkele!!

Niin maanantainahan mie jo puhisin sitä saakelin jauhelihaa. Niin se tosiaan palo pohjaan todella nätisti. Ja nyt mun kämppä haisee edelleen kärynneelle lihalle. Son tosi kiva haju joka tulee vastaan aina kun kämpän oven aukasee. Mahtavaa.

Tänään soittivat muuten Rautakirjaltakin. Olivat päättäneet mulle kioskin kesäksi. Niitä oli oikeestaan kaks. Toisesa saa tehä puolet normaalimääräsistä vuoroista eli hyvin vähän liksaa. Niin ja se toinen onkin sitten vaan toisella puolella kaupunkia. Just kun järkkäsin itelle kämpän Rantsulta ni on pakko laittaa mut sille kioskille mikä on kauimpana sieltä. Kiitos tästäkin vaan todella paljon. Pyöräilen todella innossani romulla pyörälläni (jos sitä ennen saan vaihettua sen eturenkaan) aina aamuvuoroihin kasiksi Korkalovaaraan. Hmmm, menisinkö sitä kautta jossa on helvetin paljon loivia ylämäkiä? Vai hei menisinkö sittenkin vaikka sitä reittiä missä on ne kivat jyrkät ylämäet? Ihan sama, aina sitä on puolikuollut (ellei sitten melkeen kuollut) kun pääsee töihin. Yritäppä siinä sitten nätisti hymmyillä kassan takana mummoille jokka syyttää sua kaikesta mahollisesta mikä ei varmasti ole sun vika. Kyllä minuakin ärsyttää nuo kaikki asiat mutta minä tosiaan vaan olen töissä täällä, että ihan vitun kivaa päivää sullekkin!!

Huomena meilä on äänitekniikan lopputentti. Juu lukenu olen tietenkin ihan hirveesti ja osaan kaiken ihan mahtavasti. Jospa vaan jäis kotiin nukkumaan. Onhan aina se uusinta. Eihän se olis mitään uutta että meen uusintaan tekeen meän tentit. Tällä mun tuurilla nimittäin se tentti menee niin perseelleen kun se vaan voi mennä.

Mutta nyt meen syömään suklaata. Ja syönkin sitä ihan perkeleen paljon. Ihan sama kaikille kaloreille ja rasvoille. En välitä tällä hetkellä hevonvittuakaan asiasta! Syön vaikka kaikki maailman suklaat jos siltä tuntuu!! Aivan perkeleen sama vaikka lihoisin yheksi isoksi pullaksi. Voinhan mie kuluttaa ne kaikki kilot pois sitten kesällä kun pyöräilen niitä Rovaniemen ihania mäkisiä teitä. Niin vittu kerta.

Yksi askel etteenpäin ja ainaki viis taaksepäin

Väsyttää. Väsyttää vaan niin kovasti. Ei auta vaikka kuinka nukkuis. Silti aina on ihan nuutunut eikä jaksa mitään. Ei ees enää jaksa koulussa kunnolla keskittyä. Siihen sentäs pysty ihan okei viime syksynä vaikka muuten olo olikin aikalailla samanlainen. Vituttaa itelläkin olla aina tällanen saakelin flegmaattinen lapamato, mutta kun tuntuu ettei ole edes sen vertaa energiaa tai tahtoa että sais ittensä nostettua ylös tästä kuopasta. Haluiais vaan tosiaan nukkua, nukkua, nukkua ja vielä vähän nukkua. Mutta kun sekään ei tunnu enää onnistuvan, kun joka yö näkee toistaan härömpiä unia. Niin ja niitä painajaisia. Pitikin mennä manaamaan etten ole nähny niitä tän lääkekuurin aikana, vaikka niin moni muu on. No nyt niitä sitten piisaa vaikka toisile jakkaa. Se on niin vitun kiva kun yöllä herää ni oikeesti itkee, niinku vasta näkemässä unessa. Yritäppäs siinä sitten päästä uudestaan uneen. Ei taida oikeen onnistua.

Ehkä tästä ei niin helposti selviäkkään. Ehkä se oli vaan harhaluulo.

Vittu mitä paskaa!

Kaikkeahan pitää kokeilla ainakin kerran. Paitsi metrin pitusta jääpuikkoa perseeseen, vai miten se nyt meni Paula!? En ihan muista tarkalleen. No kokeilimpa tänään sitten tosiaankin jottain uutta. Poltin jauhelihat pohjaan. Kyllä juu tuli oikeen kiva tuoksu ja rasvan rätinä siitä hommasta. Eikä mulla tietenkään ollu yhtään nälkä tai mittään. Ei tietenkään, eihän se vois elämä potkia päähän niin pahasti nälkästä. No kyllä se vaan vittu voi! Eikä olis voinu sopia parempana päivänä ruveta vittuilemaan! Muutenkin tuntunu siltä koko päivä, että ois voinu ihan hyvin jäädä nukkuun ja vaikka huomena jatkaa sitä nukkumista. Suuttuskohan mun ryhmäläiset kovasti jos jäisin pois? No tällä hetkelä ei jaksa kiinnostaa pätkän vertaa. Nyt kiinnostas kovasti vaan Marmariksen pitsa ja iso suklaalevy... Mutta kun ei sais... Mutta kun mie perkele haluan!

Julkaista vaiko eikö?

Huomasinpa eilen kun tänne kirjottelin, että on menny 50 postauksen raja mulla rikki. Jee jee, bileet. No jos nyt ei kuitenkaan ihan niin paljon innostus. Mut on toi kuitenkin aika hieno saavutus. Tai no jos miettii et kuinka pitkällä aika välillä toi 50 tekstiä on, ni ei ehkä sittenkään. Mut eipä jaksa alkaa noin tarkkaan miettiin asiaa kuitenkaan. On tossa kuitenkin 50 postausta enemmän kun ikinä aikasemmin aattelin tekeväni. Eli ehkä siitä viime vuoden Rovala-fiaskosta, jota joku voisi kutsua kouluksi, on sitten jottain hyötyä ollu.

Selailin tossa sitten ihan vaan muistellakseni mitä kaikkee sitä onkaan tullu kirjoteltua. Osa niistä on kyllä niin turhaa shittiä kun vaan voi olla. Mut on niissä osassa nyt jottai järkeekin. Asioita, jotka on ollu mulle sillä hetkellä (ja osa on edelleen) tärkeitä. Mut silti sieltä tuntuu puuttuvan kaikki sellaset tosi syvälliset pohdinnat ja vaikeista asioista kirjottamiset. Sellaset mistä on vaikee puhuakkin. Onhan siellä joukossa muutama juttu tuosta masennuksestakin, mut siihen se melkeen tahtoo jäädä. On tosi vaikee kirjottaa tänne jostain itselle vaikeasta asiasta tai jostain mikä on askarruttanut omaa mieltänsä. Osittain sen takia, että ihan kuka tahansa voi lukee tätä. Toisaalta siksi että omat kaverit, perheenjäsenet ja muut läheiset voi kans lukea niitä tekstejä, joissa mie mahdollisesti kirjotan juuri niistä ihmisistä asioita ja ajatuksia, mitä ne ei oo tienny mun ajattelevan. Eihän se mitään haittaa , jos mie jottain hyvää kirjotan niistä. Ne ajatukset mie haluunkin niitten tietoon. En ehkä osaa sitä niille suoraan sanoa, ni tää kirjotushomma on helpompi tapa tuoda se esille.

Mut entä sitten jos mulla on jottain kritisoitavaa tai ihan vaan joku pienempikin asia, joka on mua haitannut mut en oo sanonu sitä niille ääneen? Onko se muka oikein, että mie tänne nettiin kirjotan siitä niiden tietämättä? Tai jos ne ite sattuvatkin lukemaan just sen tekstin täältä? Ei musta ainakaan olis kovin kivaa lukea jonkun kaverin blogia ja huomata siellä olevan negatiivisiä kommentteja minusta. Asioita, joita se kirjottaja ei oo mulle kertonut mut on kuitenkin julkassut ne siellä blogissaan. Olis se aika iso shokki, eikä ainakaan kovin ilonen sellanen. Siis emmie tällä halua väittää, että mie oon täydellinen eikä mussa ole mittään vikaa. En todellakaan!! Mun ehkä huonosti ilmastuna pointtina vaan oli se, että en haluis lukee itte sellasta, eikä luultavasti kukaan muukaan. Miten siis toimia tällasessa tilanteessa? Jätänkö ne pohdinnat vaan mun päänsisäisiksi enkä kirjota niistä mitään? Vai yritänkö kirjottaa niistä mahdollisimman hienovaraisesti? Ja jos ylipäätänsä kirjotan jottain vähemmän positiivista jostain niin pitääkö mun kertoa niistä tälle henkilölle ensin?

Chased by the Light

Sattuin kattoon tänään ihan vahingosa, jottain niistä ylen monista kanavista ja sielä tuli jonkinsortin dokumentti. Olikohan sen nimi "Valoa etsimässä". Se kerto usalaisesta luontokuvaajasta, yhestä parhaimmasta. Se oli parikymmentä vuotta tehny kuvaushommia, mut alko sitten väsyy ja päätti pitää pienen paussin. Se muutti 90 päiväksi sen mökkiin, jonnekki mettän keskele. Se alotti projektin, jonka tarkotuksena oli ottaa yksi ainut luontovalokuva kuvassa sen 90 päivän aikana. Siis vaan yks ainut aina yhtenä päivänä. Aika siisti idea. Se vielä kuvas filmille, niin se ei nähny niitä kuvia ees valmiina heti vaan sen piti oottaa sen filmin teettämistä. Aika iso riski, kun miettii. Mitä sit jos joku kuvaa menee pilalle? Puuttuu yheltä päivältä kuva eli periaatteesa se projekti ois vähän epäonnistunu. Mut toisaalta se oli ammattilaiskuvaaja ja osas hommansa.


Mie olin heti ihan innossani tästä tyypistä. Ymmärrän tosiaankin miksi se oli niin hyvä ja suosittu. Kaikki sen ymmärtäs, kun näkis niitä sen kuvia. Ne oli aivan mahtavia. Niissä välitty niin hyvin se kuvaushetken tunnelma ja ne oli tosi vangitsevia. Osa niistä oli tosi tavallisiakin, mut osa oli niin uskomattomia, että niitä oli vaan pakko tuijottaa. Tän tyypin mielestä valo tekee yleensä kuvasta sen miksi se on hyvä. Ja oikeesti niissä oli ihan älyttömän hienot valot niissä kuvissa. Ja se oli ottanu ne kuvat yleensä ihan luonnonvalossa, välillä melkeen pimeässäkin. Mut silti ne vaan oli... taivaallisia. En keksi muutakaan sanaa sille.


Mut mikä mun mielestä oli parasta tässä ohjelmassa, oli se kun kattoin niitä kuvia, niin huomasin, että hitto vie oon itekki ottanu sellasia kuvia. Ihan samanlaisia kuvia tyynestä järvenpinnasta tai kiinnostavan näkösistä puista, lehdistä ja kasveista, auringonlaskuista, vedenpinnan heijastumista... Ja vaikka itte sanonkin, ei ne munkaan kuvat oo kovin pahan näkösiä ollu. Vaikka ei ne tietenkään ihan samallakaan tasolla ollu ton tyypin kuvien kans, onhan sillä pikkasen enemmän kokemusta ja ammattitaitoa. Mut toi ohjelma kuitenkin anto jotenkin hyvä fiiliksen siitä, että ehkä sitä osaakin. Ehkä sitä ei tartte mitään hienoa, ennennäkemätöntä asiaa/kuvauskohdetta, vaan upean kuvan voi saada ihan arkipäiväsistäkin asioista. Kun niissä osaa nähdä kauneutta ja erilaisuutta. Jotain kuvaamisen arvoista.


Oon aika varma, että tänä kesänä tulee kuvattua pikkasen enemmän kuin aikasemmin. Jos se on mahdollista :D Mulla on jo pari paikkaa Rovaniemellä mielessä, missä haluun käydä ehdottomasti kuvailemassa. Ja varmasti niitä löytyy paljon enemmän. Nyt tuntuu siltä, että ei jaksas oottaa. Haluttas vaan samantien ottaa kamera ja lähtee hommiin. Viis viikkoa on ihan liian pitkä aika. Ja sitä ennen on se Lontoon reissukin vielä. Kati varmaan saa mun kans jonku hermoromahuksen kun mie oisin kaikkee mahollista kuvailemasa ja se haluis ehkä katella jottain jo valmista taidetta :P Pitää ehkä varautua sille reissulle vähän isommalla tai useammalla muistikortilla. Ettei vaan tila lopu kesken.

Master of Movies

Jes, mie tein sen taas!! Sori kaisa mutta on ihan pakko leuhkii. Ees ihan vähäsen. Otettiin nimittäin Kaisan kans tänään matsi Master of Movies-pelissä. Son jo aika klassikko. Mulla on se punanen nappula. Sillä voittaa aina. No niinhän siinä kävi jälleen kerran. Vaikka pakko myöntää, että Kaisa anto aika pahan vastuksen. Taas kerran. Yhessä vaiheessa olin jo ihan varma, että nyt se pirhana voittaa. Mut eipä se olis eka kerta. Vaan toinen. Kerran se nimittäin mut on siinä pelissä päihittäny. Perskeles! Oon varma, että sillä kertaa mun peli kaatu siihen kun en muistanu maailman rasittavimman pikkutytön nimee. Son muuten Dakota Fanning, jos kellään kiinnostaa. :D Se nimi kannattaa muistaa, se tulee aika useasti esille tossa pelissä.

Okei, voi se kyllä olla ettei toi mun ainot heikko kohta ollu sillä kerralla. Ne on ne pirun ohjaaja-kysymykset, mitkä kosahtaa aina! Tänäänkin, kaikkiin muihin kysymyksiin tiesin aika helposti vastaukset, mut hitto niitten ohjaaja-kysymysten takia piti kiertää sitä rundia ties kuinka monta kierrosta lisää!! Rasittavaa! Eihän niitä kaikkia miljoonia ohjaajia voi muistaa ulkoa. Tai sitä mitä ne on ohjannu. Näyttelijät on paljon helpompia. Niistä näkee aina naamatkin ja kaikkee. Enkä oikeestaan ikinä kiinnitä niin suurta huomioo ohjaajiin. Mun huomio kiinnittyy aina kaikkein epäolennaisiin nimiin ja titteleihin leffoissa. Viime aikoina oon kovasti yrittäny ettii lopputeksteistä "mock-up artisteja". Haluun tietää onko niitä oikeesti, vai huijasko Panu meitä ihan kympillä. x) Ja enää ei ne Best Boytkaan kauheesti naurata. Nyt kun tietää, mitä tyyppejä ne oikeesti on. Kai.

Tässä pelissä kuitenki varmaan parhainta on sitaatit. Mistä hitosta noi pelin tekijät on vetäneet kaikkein älyvapaimmat leffasitaatit tohon peliin!? Nostan niille hattua kyl oikeesti. Jotkut niistä vaan on ihan hillittömiä. Tänään ehkä paras oli "Eihän asia minulle kuulu, mutta meitä tuijottaa lammas." Sille repeiltiin vielä pitkään pelin jälkeen :D

Laittomuudet jatkuu :D

Teinpäs sitten ajankulukseni ja omaksi huvikseni viime kesän Kreikan reissustakin oman videonsa :)

Mielenkiintosia sivuoireita

Mie oon viime aikoina nähny ihan älyttömän paljon unia. Toinen aina toistaan härömpiä. Siis niin outoja, että tajuan jo unta nähdessäni, että tämä on unta. Syömäni mielialalääkkeen yksi sivuvaikutus onkin, että voi nähdä painajaisia. Niitä en onnekseni ole nähnyt kuin yhden. Tai ainakin muistan vain sen yhden. Eikä sitäkään kauhiasti voinut painajaiseksi sanoa. Olihan siinä sentään David Hasselhoff pahiksena. Saimpahan kuitenkin räjäytettyä sen ennen unen päättymistä :P

Viime yönä näin toisen matkustusunen parin päivän sisään. Olin Katjan kanssa jossain pikkukaupungissa Etelä-Suomessa, jossa kuitenkin näytti ihan joltain Aasian maalta. Ehkä vähän Intialta. Samanlainen kaaos liikenteessä ja sellasia "pikkuautoja" joita ne paikalliset ajo. Mun piti päästä sieltä Jyväskylään, mutta kyytiä ei löytynyt joten mun piti lähtiä kävelemään. Katja aiko tulla autolla miehensä ja lapsensa (kyllä vain, miehensä ja lapsensa) kanssa perässä. Ei mitään hajua miksi minä en tähän autoon päässyt mukaan. Lähdinpä kuitenkin kävelemään. Siinä matkan varrella näky tosi hienonnäkösiä rautateitä jotka oli rakennettu jokien jään päälle. Hyvin mielenkiintosta x)

Jouduin siinä matkalla kävelemään myös sellaisten puisten siltatunnelien läpi. Niissä oli aina ovi kummassakin päässä. Aina kun avasin oven uuteen tunneliin siellä oli mitä oudompia ilmestyksiä. Yhdessä oli huvipuiston vuoristoradan kärryjä valmiina ajoon. Yhdessä oli norsu, jota jouduin syöttämään jollain oudolla ruokayhdistelmällä (joka vain sattui olemaan kädessäni sillä hetkellä) että se siirtyisi ja uskaltaisin mennä sen ohi. En ikinä päässyt Jyväskylään asti, vaan jumitin johonkin toiseen pikkukaupunkiin hotellin vastaanottoon. Halusin vain tietää menisikö sieltä bussia, mutta kaks tyyppiä respassa, jotka muuten puhuivat englantia, yrittivät myydä minulle hotellihuonetta. Vain 160 €/yö, ei kallista ollenkaan heidän mielestään. Eivätkä he millään uskoneet minua, kun sanoin ettei opintotuesta irtoa tuommosia rahoja johonkin hotellihuoneeseen. Lopulta he lupasivat, että jos seuraavana päivänä lähtisi bussiryhmä Lontooseen, minä pääsisin siinä samaa matkaa Jyväskylään asti. En muista miten tämä väittely päättyi, koska heräsin juuri silloin. Herätessäni ihmettelin vaan, että mitä hittoa minä oikein Jyväskylään halusin!!

Viime viikonloppuna näin ensimmäisen matkailuun liittyvän uneni. Näin oikeastaan kaksi niitä, mutta en muista kun toisen. Siinä unessa minkä muistan, olin vaihtarina Jenkeissä, New Yorkissa. Olimme bussissa opiskelijaryhmän kanssa menossa jollekkin lautalle. Luultavasti Staten Islandille. Tämä reissu liittyi jotenkin käymäämme kurssiin. Mukana bussissa oli minun lisäkseni Iita, Sanni, Palosaaren Kati (jota en muuten ole nähnyt peruskoulun jälkeen ikinä, siis ikinä!!) ja äänikurssimme opettaja Vahtola.

Vahtola taisi toimia tälläkin reissulla opettajana tai ainakin hän selitti jotain järjestelyistä meille bussin etuosassa. Joo-o kuulostaa varmaan todella normaalilta unelta tähän asti, jos unohtaa tuon ihmisvalikoiman. No se sekoaa tästä eteenpäin. Unessa nimittäin hypimme kahdesta paikasta toiseen. Tai siis olimme koko ajan bussissa menossa sinne lautalle, mutta välillä se bussi oli New Yorkissa, välillä Torniossa. Ja Torniossakin olimme menossa jonnekkin lautalle. Ihmettelen vaan, että mihin se lautta mahdollisesti meitä oli viemässä, Ruotsiinko Kaupunginlahden yli!? Empä oikeen muutakaan keksiny. Tai ehkä Pikisaareen. Vielä hullumpaa :D Aamulla nauratti kyllä itsellä taas, että mistä hitosta sitä oikeen unia näkeekään. Varsinkin nuo ihmiset. Voisiko olla vähän sekalaisempi sakki!?

Saas nähä mitä kaikki häröilyjä sitä näkee vielä heinäkuuhun mennessä kun lääkitys loppuu. Vai jatkuuko nämä unet senkin jälkeen. Mielenkiintosta olis kyllä myös tietää, mitä ihmettä tuo kaikki tarkottaa!

KatAnaSaiJussi

Tänään sai ensi-illan meän ekat kuunnelmat. Tunnilla kuunneltiin kaikkien ryhmien kuunnelmat ja keskusteltiin niistä. Aiheeksi Vahtolalta me saatiin kaks sanaa, joista valita mieleisensä. Väärinkäsitys ja Ylivarovaisuus. Meän ryhmä (mie, Saija, Anna ja Jussi) kehitti tuosta väärinkäsityksestä kunnon puhelusekasotkun. Vahtola lupas poltella meille levylle ne kuunnelmat, että kunhan saan omani käsiini ni ehkä laitan sen tännekki. Muutkin pääsee sit ihailemaan meän kättemme töitä. Joo just joo eipä siinä kauheesti ihailtavaa ole. Opettavainen kokemus se silti. Ja olihan sitä hauskaakin. Ainakin välillä. Ja muutama riitakin saatiin kehitettyä. Mut eipä me ainoita tappelevia taidettu olla.

Ihan tyytyväinen oon kuitenkin tuohon meän lopputulokseen. Ekaksi kuunnelmaksi se oli yllättävän hyvä. Parannettavaa tietty löytyy ja paljonkin, mut eihän sitä ihan ekalla kerralla voi osata kaikkee vielä. Ens kerrala tiedetään sitten paremmin :)

Elikkä palaamme asiaan kunhan saan kuunnelma-levyn käsiini :)

Tobias ja Iida, mun vakkarimallit

Step by Step

Äiti sai taas jonkun ihime inspiraation ja se rupes siivoomaan meän vinttiä ja antaan turhia kamoja kirppareille. Sieltä löyty myös pussillinen mun vanhoja c-kasetteja. Suurin osa niistä vielä oli ite radiosta nauhotettuja. Oi niitä aikoja kun istuttiin tuntikausia radion äärellä ja ootettiin sitä yhtä niin hyvää kappaletta ja toivottiin, että sais koko biisin tällä kertaa nauhalle eikä sitä lopetettas kesken just parhaassa kohdassa. Aika huippuja biisejä sieltä löyty. Mut pakko kyllä myöntää että on sitä (onneksi) sen verran kasvanu, että eipä niistä kovin montaa kasettia tarttenu säästää.

Mut oli siellä pari sellasta mitkä oli ihan vaan nostalgia-mielessä pakko säästää. Yks niistä oli New Kids On The Blockin Step by step-albumi. Siinä kannessa ne poijjaat niin sulosesti niitä jenkkihymyjään väläyttelee ja on ah niin cooleja. Ja se miltä ne kuulosti, se oli muka melkeen parasta mitä ikinä oli kuullut. Oli oikeesti pakko mettästää kotoa ees yks toimiva kasettisoitin ja kuunnella pari niistä biiseistä. Pakko myöntää, että vieläkin ne biisien sanat osas ulkoa, ainakin niiden suosikkibiisien.

No eipä kai se ihme ole, on niillä sen verta iso osa ollu mun lapsuudessa. Ihan vaan muutamat kerrat kavereitten kans leikitty meän leikkimökissä nukkejen kans kotia Nyykkärien poikien ollessa meän miehiä. On sitä ollu siihenkin aikaan haaveet. Ja riitahan siitä aina tuli, jos kaveri vaikka sattukin haluamaan saman miehen kun sie. Ni ja pakko oli olla se yks tyyppi, josta kukaan ei oikeen tykänny. Vieläkin noi jutut muistaa niin hyvin. Yksinään saa taas kovasti hirittää, kun niitä aikoja muistelee. Muistaakohan ne kaverit, joitten kans niitä leikkejä leikittiin, nuo ajat yhtä hyvin!? Pitää ehkä ens kerralla kun nähdään tiedustella asiaa :)

Vaatteita ja muutama synttärilahja

Tulin viikonlopuksi Rovaniemelä käymään. En oo käyny sitten hiihtoloman ja aattelin että kai son jo aika taas tulla käymään täälläkin. Ni ja äiti alko jo kyseleen, että koska sie tuut. Eihän sitä jaksa kuunnella ni oli pakko tulla. No olihan se ihan kiva tulla ja tais tulla aika tuottoisakin viikonloppu. Käytiin nimittäin heti aamusta tänään kaupungilla ja löysin uuden kevättakin (kokeilinkin vaan ehkä about sata takkia ennen ko löyty hyvä) ja uuden ihanan ruskeen t-paidan. Miesten puolelta taas juu.

Äiti vähän kummasteli mun ostelua kun tuntuu aina suutautuvan sinne miesten osastolle mun askeleet. No minkäs teet kun siellä on aina paremmat ja hienommat vaatteet! Ja t-paidat on kunnola pitkiä eikä sellasia yöh niin ällöttäviä napapaitoja niinku naisila. Ja ne on semmosia normaaleja ne paidat eikä mitään kummallisuuksia niinku melkeen kaikki naisten paidat nykyään.


Noo se äitin kummastelu jatku sit viel iltapäiväl kun käytiin cittaris. Heh, löysin uudet kengätkin vahingosa. Ei se kyl haittaa yhtään, kun kahet vanhat alkaa lahoon ja aika kovaa. Ne kengätkin oli tietty miesten puolelta. Juu-u, kyllä vain. Miesten kengätkin on nykyään paljon parempia kun naisten :D Ja housutkin kans! Varsinkin farkut. En voi sietää pillifarkkuja ja tuntuu ettei minkäänmuunlaisia löydy enää mistään. Pakko siis suunnata sillonkin miestenosastolle :P

Löysin mie Katjalle synttärilahjankin. Pitää vaan varmistaa ettei sillä oo jo sitä leffaa. Ja jos on niin sekin on ihan no hätä, kun voin pitää sen leffan kyllä itelläkin :D Niin mä tein Katinkin lahjan suhteen. Ostin pari leffaa, jotka mahollisesti itekkin haluisin. Annoin Katin valita niistä minkä se haluaa ja pidin loput itellä. Erittäin kätevää lahjojen ostelua kyllä vain. Ei tuu ostettua mitään turhia juttuja vaan synttärisankari saa sen mitä haluaa :D

Who killed Bambi?

Mulla on vissiin aina vähän liian kunnianhimoset ja isot nää mun projektit. Ja sit ne ei koskaan onnistu tai ainakaan valmistu ensimmäiseen sataan vuoteen. Halusin kuitenkin tehä tällasen videon. Oon halunnu tehä jo pitkään oikeestaan. Kati sitä vissiin jo joskus ideoikin ihan vähän niiden kotiintulon jälkeen. Aattelin aluks nimittäin valita koko vaihtarikeväältä valokuvia ja laittaa niiden taustalle biisejä, jotka muistuttaa siitä ajasta. No siitähän ois tullu valovuosia pitkä, mulla niitä valokuvia nimittäin piisaa. Kaikki on varmaan sen jo huomannu x) Eihän sitä ois saanu mitenkään julkastua täällä tai missään muuallakaan. Joten päädyin siis vähän pienempään ja helppotekoisempaan projektiin.

Tässä videossa on siis valokuvia siltä viikolta kun Kati ja Kaisa kävi Itävallassa mun luona kylässä. Taustalle laitoin Sex Pistolsin biisin Who killed Bambi. Tiedän, tekijänoikeudet periaatteesa kieltää mua julkasemasta sitä biisiä ilman lupaa. Juu olen käynyt tekijänoikeuskurssin vaikken siellä mitään hyödyllistä oikeen oppinutkaan. Mut laitanpahan silläkin uhalla tän videon tänne että sakot tai jottain muuta rangaistuksia tulis. En tiä avautuuko toi biisi kauheesti muille, mut tytöt ainakin tietää mistä on kyse :D Toinen vaihtoehto olis ollu Fröbelinpalikoiden Pumppulaulu, mut soli vähän liian lyhyt tähän tarkotukseen. Ja ehkä hieman liian rasittavakin. Who killed Bambi on vaan hauska ja uskokaa mua, se kuultiin aika moneen kertan ton yhden viikon aikana toukokuussa 2006. Aina yhtä mielenkiintosena versiona tietty.

Mutta tässä se siis on. Toivottavasti se vielä toimiikin :P Ehkä mä vielä jossain vaiheessa saan tehtyä siitä lopustakin ajasta jonkin sortin videon...