Friday, May 30, 2008

Experiencing London as we saw it

Laitoin kauhian kasan kuvia tänne jo näytteille reissusta. Eihän niitä ollu kun joku nelisensataa mistä valkata. Ei siis yhtään paha. Paljon jäi silti ihania kuvia puuttumaan. Teen ehkä sen videohässäkän tästäkin reissusta. Kunhan kerkiän ja pystyn valkkaamaan vain osan nuista kuvista. Son niin pirun vaikiaa. Ja se matkakertomuksen tekeminen. Voih kun sekin on niin vaikiaa. Ei taho ikinä just sillon kun kirjottaa muistaa mittään hauskaa tai tarpeellista. Myöhemmin tulee mieleen kaikkee. Että tuo ja tuo ja tuokin vielä ois pitäny kirjottaa ja sitten pittää lissäillä niitä sinne jonnekki väliin. Niin monimutkasta. Ja kovasti oli vaan sellasia yksittäisiä asioita, joita haluttas kertoa (vaikka se jälkiruoka), mutta ei niistä sitten tule oikeen mittään järkevää tekstiä. Ainakaan mulla. Eli en jaksa sitäkään nyt kirjottaa. Ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna ehkä joskus.

Kuvia sain kuitenkin jo laitettua "vähän" ni on se sekin jo jottain. Galleriassakin on muutama eri mitä täällä ei ole. Jotenkin kaikki täällä näkyvät kuvat on Kati-voittosia. Johtuu ehkä siitä että vain mulla oli kamera. Ja soli aika ahkerassa käytössä kans. Heh :D Noh sai se Kati sen multa muutaman kerran nyhkästyä ni sekin otti kuvia. Niitä on sit siel galtsussa, kun ne tosiaan on minusta. Ja sitten on miljoona sellasta pientä kukkaiskuvaa tai ihan muuta vaan tosi epäolennaista. Minä niin tykkään sellasista kuvista :P Ehkä laitan niitä esille sitten johonkin toiseen yhteyteen. Alotan jonkun toisen blogin, josta tulee joku kukkaisblogi. Oh no Katja on tartuttanu mullekki tän kukkaisvillityksen. Apua!!

Mutta tässä niitä kuvia nyt sit on. Ja taitaa olla vain yks kukkaiskuva, mutta sekin vaan "meän pikkukaverin" takia :D

The Turist (Houses of Parliament)

Houses of Parliament, Big Ben, Westminster Bridge
(oooh Cillian Murphyn jalanjäljet)
ja pari ihime hyyppää

The Sunken Garden (Kensington Park)

HYVIN yleinen näky Lontoossa (Kensington Park)

Enjoy Life. (Kensington Park)

Oottako varmoja, että me ees jonnekki Lontooseen muka mentiin?
Samantien vaan suoraan Amazonille. (Kensington Park)

Outoja kynäilyjä

Tower Bridge

Matkalla Tylypahkaan (King's Cross station)

The scariest fucking thing ever. Trust me.

Pain. Lots of pain. (Clink Prison Museum)

The Seikkailu

Poikkesimme Italiassakin mutkan

Jotakin uutta. Jotakin vanhaa.
Ja kaikkee "pientä" kivaa siltä väliltä (Piccadilly circus)

Almost paradise

Joku sammunu juippi puistosa (Green Park)

Asuimme puhelinkopissa, what a lovely experience
(Central Hostel, Bayswater)

"Stay put my little fellow!"

The Turist. Vertaa ensimmäiseen kuvaan. Huomaa käsimerkki. (Hyde Park)

Thursday, May 22, 2008

Se on nyt siinä.

Aika uskomatonta. Ensimmäinen vuosi Torniossa on nyt ohi. Eikä mun tartte mennä sinne vasta kun elokuun lopussa seuraavan kerran. Tiistaina koulun jälkeen kasasin loput kamppeet laukkuun ja melkeen juoksin, tai ainaki kävelin niin nopiaa kun niitten painavien laukkujen kanssa pysty, bussiasemalle. Sitten vaan nokka kohti Rovaniemeä. Ja hetken päästä Tamperetta ja Lontoota :D Aika hieno saavutus sinällänsä kuitenkin. Selvisin ensimmäisestä Tornion vuodesta hengissä eikä ees tunnu niin kovin pahalta mennä sinne ens syksynä takasin. Toiset oli tunteet esimerkiksi joululomalta palatessa. Sillon ei kyllä tuntunut läheskään näin hyvältä. Ehkä toi Lontoon reissukin kummasti tällä hetkellä helpottaa oloa aika paljon :)

Tää vuosi kuitenkin varmisti mut myös heikensi sitä tunnetta että oon oikeella alalla tällä kertaa. Vahvisti siinä mielessä, että tykkäsin olla kameran takana jälleen kerran kovasti. Sekä normaalin kameran että videokamerankin. Äänitekniikassa löysin uuden alueen itselleni, mikä yllättäen alkoi kiinnostamaan ja jopa pääsin loistamaan sillä kurssilla pariin otteeseen. Valaisu oli edelleen yhtä hepreaa, mutta niin se tais olla aika monelle muullekkin meän luokasta. Opetus kun oli vähän mitä oli tai se opetustyyli ainakin oli melko erikoinen. Empä oo kovin monelle opettajalle päässyt haistatteleen. Mut kerta son ensimmäinenkin. Muistin myös miks inhosin editointia viime vuonna ja inhosin sitä ehkä vähän vähemmän tänä vuonna, mutta samasta syystä myös. Se kiinnostais, mut mulla ei riitä kärsivällisyyttä ja pitkäpinnasuutta siihen hommaan. Tykkäsin kuitenkin siitä kurssista. Pääsin kuvaamaan ja äänittämäänkin, soli hauskaa. Enkä toisena leikkauspäivänä hermostunu oikeestaan kertaakaan koneelle, ihmisille tai leikkausohjelmille :)

Siitä heikentämisestä sitten. Tällä alalla pitäs olla ehkä maailman sosiaalisin ja ulospäinsuuntautunein ihminen, joka jaksaa aina tutustua uusiin ihmisiin, luoda uusia suhteita ja näyttää ilosta naamaa. Juu en löydä itteäni mistään nuista. Oisin mieluummin omissa niitten ihmisten kanssa, jotka mie jo tunnen.. ja ehkä muutaman muun kans myös. Että pitäs olla koko ajan niin yltiösosiaalinen, ajatella ihmisiä mahdollisina tulevina yhteistyökumppaneina ja tehdä heihin vaikutus omilla taidoillaan ja kyvyillään. Ei vaan jaksa. Eikä pysty. Niin monta kertaa oon miettinytkin, että ei musta oo tuohon hommaan ollenkaan. Se vaan puuttuu mun dna:sta tai en tajunnu mennä siihen jonoon kun niitä kykyjä jaettiin. Mutta kuitenkin haluisin niin kovasti (kai) kuvaamaan oikeesti. Ainakin kun alan miettiin tuota asiaa tarkemmin, mut valtaa kauhee epäusko itteeni ja ahistus, että oon taas ihan väärässä paikassa. Jotku ihmiset tuolla on niin paljon sopivampia tälle alalle kun mie, että tuntuu ihan tyhmältä ajatella kykenevänsä itse näihin hommiin. Hankalaa ja ahistavaa.

Mut en haluu miettii sitä nytten. Nyt pitää vaan aatella positiivisia ja ilosia ajatuksia Lontoosta ja seuraavasta viikosta :) Tänään illalla junalla suunnataan siis Tampereelle ja perjantai yönä lennetään Lontooseen. Oooh heavenly!! Tätä ollaan ootettu vaikka kuinka pitkään :D Ens viikolla voi siis oottaa pitkiä ja laveita selityksiä reissusta ja paaaaaljon paljon kuvia. Niin ja sit ehkä vielä lisää kuvia. Kolme muistikorttia on tyhjinä oottamassa. Eiköhän niistä ainaki pari saaja täyteen :D

Wednesday, May 14, 2008

Kerta son se ensimmäinenkin

Kävinpä tänään sitten baarissa. Selvinpäin tietty. Sannin kans lähettiin kattoon miten Tornio kännää ja me mielenvikaset ollaan selvinpäin messissä. Tulipa siinä sitten katsastettua Tornion toinen baari JetSet. Eipä kestänytkään kun muutama kuukaus vaan että sinne asti pääsin. Ei että sinne mikään kauhia hinku ois ollu. Johan nuita baareja on nähty muutama aikasemminkin, ei se sen kummempi ollu. Hyvää ajankulua Suomen peliä ootellesa.

Mut alkopahan vaan ihan pikkasen haluttaan siideriä ja lonkkua kun siellä katteli sitä baaritiskiä. Tuli sellanen olo että vitsi kun nyt sais juua ees yhen. Niin kovasti haluttas. Mutta ei. Onneks Sanni on yhtä sekopää ja vielä vahvemmalla lääkitykselä ku mie ni eipä kumpikaan voinu juua mittään alkoholipitosta. Siinä sit kummatkin tillittää sitä baaritiskin takana olevaa pullomäärää, että josko sittenkin. Juu ei. Katotaan uudestaan sitten heinäkuussa. Sitten sen ensimmäisen siiderin on pakko maistua niin hyvälle kun mie aattelen sen maistuvan. Ja haluun maistaa sitä uutta limesiiderii mitä Kaisa mulle niin kovasti mainosti.

Ompahan muuten aika mielenkiintosta saada juomavinkkejä seittemän vuotta nuoremmalta siskoltani, joka tosiaan on täyttänyt vasta tämän vuoden puolella 18. Eikö sen pitäs mennä toisinpäin? Että mie neuvosin sille, mitä ja miten kannattaa juua? Mihinkä tämäkin maailma on menny kun meän pikku-Kaisa on jo täysikänen. Sitä kun miettii ni tajuaa, että oikeesti perkele sitä ollaan jo vanhoja!! Neljännesvuosisata tulee täyteen elokuussa. Aika hieno ajatus sinänsä kuitenkin :)

Tuesday, May 13, 2008

Kuka sinne mun suihkuun meni?

Nonniin, sainpahan miekin vihdoin ja viimein käsiini sen meän kuunnelman. Oli tännekki se pakko laittaa. Pääsee muutkin ihastelemaan meän kätten jälkeä.... No joo ei vaiskaan. Ei se nyt niin mahtava ole. Vaikka kyllä se suihkukohtaus saa mut edelleen naurattamaan. Son vaan niin hillitön. Toivottavasti se ees jollain muullakin naurattaa :D Me ainakin repeiltiin sille ihan muutaman kerran äänitettäessä, leikkauksessa ja jälkeenpäinkin :D So here it comes... Kuunnelma, joka ainankin jossain vaiheessa kulki työnimellä KatAnaSaiJussi...

p.s. tohon on nyt vaan laitettu tollanen sininen valokuva, kun muuten sitä ei voinu ladata tänne. Tai ainakaan mie en osannu sitä tehä. Eli ei kannata välittää siitä :D


Monday, May 12, 2008

Jee Jee!!

Onnistuimme leikkaamisessa viime viikolla aika hyvinkin. Eikä tokana päivänä menny ees hermo ollenkaan. Jee Jee.

Äiti kävi tänään kylässä kun iskä oli tekemässä ennakkokauppoja Torniosa. Äiti toi mulle "mustia keksejä" ja imuroi sillä aikaa kun olin koulussa. Käytiin pitsallakin. Söin ehkä maailman parasta pitsaa. Kinkkua, ananasta ja mozzarellajuustoa. Slursp ja nam. Todella hyvvää! Tästäkin yks Jee Jee!!!

Eilen illala sai taas jännittää jääkiekkoa. Eikä yhtään turhaan. Kyllähän se Suomi sit sen pelin voittikin vaikka näytti aika pahalta moneen kertaan. Tokasa eräsä meinas jo usko loppua ja suunnittelin nukkumaan menoa. Onneks kuitenkin jaksoin sinnitellä loppuun asti. Vaikka koulussa meinaskin tänään sit nukahtaa. Järjestiväthän ne tyypit aika hienon nyrkkitappelunkin siihen ottelun päätteeksi. Tämäkin ja Suomen joukkue tottakai ansaitsee melkosen ison Jee Jeen!!

Pääsin sittenkin kesäksi töihin Viirinkankaalle. Eli työmatka lyheni ihan muutaman kilometrin ja aika monta minuuttia ja ylämäkeä!! Mahtavaa! Helppo mennä töihin kun on ennenkin ollu kioskilla ni ei mee niiden rutiinien opetteluihin niin kauaa. Vähän isompi Jee Jee!!

Tänään hain postista CDON:in paketin. Sain kaks kappaletta Danny Boyle-leffoja ja muutaman levynkin. Kovasti ootin Olavi Uusivirran uutta julkasua "Minä olen hullu". Aika paras levy, ainakin nyt parin kuuntelukerran jälkeen kuulostaa siltä. Vieläkin isompi Jee Jee!!

Saimma arvosanat äänitekniikasta ja mie sain vitosen!! Upiaa!! Mahtavaa!! Tenttikin meni loistavasti, mutta en silti uskaltanu oottaa vitosta kun Vahtola niin moneen kertaan sano että tentti on vaan 20% arvosanasta. No vitonen kuitenkin napsahti eli tästäkin aika paaaaljonkin isompi Jee Jee!!!

Enää kaks viikkoa koulua, mikä tarkottaa myös sitä että kahen viikon päästä me lähetään Katin kans Lontooseen. Ei jaksas enää oottaa millään ja koulukaan ei kauheesti nappaa enää. 5 päivää Lontoossa aika huipussa seurassa... mahtava tapa alottaa kesäloma!!! Todella valtavan iso JEE JEE!!!!!

Monday, May 05, 2008

Vitutuksen lieventämistä

Tänään vitutti taas hieman enemmän kuin eilen. Toivottavasti huomenna vituttaa vähemmän kuin tänään. Katotaan sitä sitten kun ollaan editoitu sitä meän video koko päivä. Voi olla että vitutuskäyrä nousee sitä korkeemmalle mitä pitemmälle päivä menee. Ja iltapäivällä pitää vielä mennä keskustelemaan meän tutor-opettajan kans tästä vuodesta, että miten on menny ja miten nyt menee ja silleen. Joo no ennen meni paskasti, sit se helpotti ja nyt tuntuu että taas menee paskasti. Kyllä vain, oliko muuta?!

Joo tosiaan tarvitsin tänään jotain vähemmän vituttavaa tekemistä Suomen jääkiekkopeliä ootellesa. (Son sitte turha kuvitella häviävänne tänään poijjaat tai mie hermostun totaalisesti!!) Aloinpa katteleen vanhoja valokuvia koneelta ja löysin mun Rooma-reissun kuvat, jotka olin ihan totaalisesti jotenkin unohtanu. No siis niistähän on myös pakko työstää jonkin sortin video :D Sainphan yksikseni taasen hiritellä sille kaikelle häröilylle mitä tuon viikon aikanak kerettiin tehä. Marin kanssa tulee aina häröiltyä. Ja samalla vapauduttua kaikista (tai ainaki melkeen) niistä miljoonista estoista mitä itsestä löytyy :) Niillä euron viinipulloillahan ei tietty ollut asian kanssa mitään tekemistä... :P

Niitä kuvia kattellessa sitä muisti kaikkia hauskoja tapahtumia tuolta ajalta, mitkä oli jo melkeen kerennyt unohtaa. Se mun sängyn uudelleen puhaltaminen joka ilta. Ja silti sitä heräs aina seuraavana aamuna lattialta. Mikä ei tietty ollut kovin vaikeeta kun ei me sitä jaksettu ikinä kovin täyteen puhaltaakkaan sitä "sänkyä". Se vähemmän kiva neppari, joka löyty mun muuten niin taivaallisesta tomaattimozzarellasämpylästä. Tästä sämpylänsyöntikokemuksesta löytyy kuviakin tuolta videolta. Colosseum kaatosateella kun kaikilla muilla oli sateenvarjot paitsi mulla. Saimmepa (tai Mari sai) tingattua sontikkamyyjältä sitten eurolla mullekkin sateenvarjon, jota muuten käytettiin tänään meän videokuvauksissa ja se hieman kärsi xD Ne euron viinipullot tulikin jo mainittua, mut kyllä ne toisenkin maininnan vielä kestää oli ne sen verta hyviä. Noi euron viinit on kyllä opettanut mut hyvin juomaan viiniä. Kyllähän sen sitten Itävallassa myöhemmin huomas :D Se vähemmän kiva ympäri-lentokenttää-etsiä matkalaukkuja-saada uudet lentoliput/yöpaikka-seikkailu. Sillekkin onneks pystyy jo nauramaan. Ja onhan se aikamoinen tarina kertoa vielä nykyäänkin. Ja ehkä parhain syy olla menemättä töihin. "Sori, mut oon Roomassa jumissa, enkä pääse täältä ennen huomista pois." Kyllä vain se oli totta, mie en ite sitä keksiny.

Monta monta muutakin hauskaa juttua tuolta reissulta on jäänyt mieleen, mutta emmie niitä kaikkia tähän ala ikuistaan. Kyllä ne asianomaiset ne muistaa (jos muistaa), mie ainakin muistan. Video kertoo osan niistä kokemuksista ainakin :)


Friday, May 02, 2008

Vappu voi sekottaa pään

Mie unohin eilen laittaa nukkumaan. Sen sijaan leivoin suklaakakun keskelä yötä ja katoin Stranger than fictionin (tykkään kovasti Maggie Gyllenhaalista ja Dustin Hoffmanin äänestä) ja Atonementin. Todella kaunis ja ammatillisesti kiinnostava ja haastava leffa. Oisin niin halunnut olla seuraamassa kun ne kuvas sitä yhtä rannikkokohtausta. Viiden minuutin pitunen kohtaus, joka on kyvattu yhteen putkeen koko homma. Ja kohtauksessa on mukana ainaski joku 300 ihmistä. Todella haastavaa ja erittäin mielenkiintosta sanon minä. Mutta suosittelen leffaa niillekkin jotka ei ihan tollasia asioita kato leffoissa, oli se sen verta hyvä :)

Aamuseittemältä mie sitten kävelin yövaatteissa kaupungin läpi Pikisaareen ottamaan valokuvia. Oli varmaan erikoisin vappu mulle ikinä. Mut silti oon siihen tosi tyytyväinen. Ei oo pitkään aikaan ollu niin tyyni ja hyvä olo kuin nyt. Tuntu kerrankin siltä, että on oikiassa paikasa oikiaan aikaan. Muistin miksi tykkään niin kovasti yksinolosta, musiikista ja ennen kaikkea valokuvaamisesta. Vahvistu valtavasti myös se minkä oon oikeestaan tienny jo kauan aikaa. Tästä kun sais ittellensä ammatin niin oisin ehkä maailman onnellisin ihminen :)

Ei niistä kuvista tullu ehkä ihan parhaimpia mut kyl sieltä muutama helmi mun mielestä löyty. Joten olihan niitä taas pakko esitellä.











P.S. Mun lemppareita on toi viiminen kuva ja se missä on ne kaks pulua sillankaiteella. Varsinkin toi viiminen on mun mielestä tosi onnistunut kuva. Ja niissä puluissa on vaan jotain tosi hellyyttävää :)