Tuesday, July 15, 2008

Saikulla

Juu olipa tosi kiva Simerock tosiaankin tänä vuonna. Kivat "tuliaiset" sieltä sain. Selkä reistaa taas ja koko ajan. Istuminen on välillä aikamoista tuskaa. Kuten kävely. Makailu. Seisominen. Venyttely. Elikkä siis ihan mikä vaan on tuskaa, jos siihen liittyy jotenkin selkä ja sen liikuttaminen.

Se toinen homma onkin sitten tämä pirunmoinen flunssa. Ensin tuli se viheliäinen kurkkukipu joka vaan paheni mitä pitempään se oli. Viikonloppuna kylmän juominen oli silkkaa helvettiä. Aivan kuten nieleminenkin. Sitä kylmää juotavaa kun voi vältellä, juomalla vaikka lämmintä juomaa, mutta kun pakko son aina kuitenkin niellä. Viikonloppuna olo paheni vielä niin että ääni käheni ja käheni koko ajan. Sunnuntai-iltana kun yritti puhua puhelimesa... Hieman vaikeaa kun ottaa huomioon että matalat äänet kuuluu puhelimessa huonommin ja kun mulla tässä vaiheessa ei ollu muuta kuin matalia ääniä. Toivottavasti se Tiina ees jottain sai selevää.

Eilen ei sit auttanu muuta ku lähtiä lääkäriin jonottaan ja hommaan sairaslommaa. Eihän tällä äänellä tai sen puutteella oikeastaan voi mihinkään töihin mennä. Meillä kun on aika pakko puhua melkeen koko ajan jottain. Suunnittelin kyllä sellasia pikkusia kortteja missä olis tarvittavat kysymykset ja niitä voisin sitte asiakkaille näyttää aina kun jottain kysyttävää ois.

Mut päätin kuitenkin mennä sinne lääkäriin. Mikä oli taas kerran kokemus. Päivystävälle ei kuulemma pääse muuta kuin ihan akuutit potilaat. Eli sinne on ihan turha mennä jonottamaan. No terveyskeskukseenkaan on ihan turha mennä kuulema jonottaan kun en oo täällä kirjoilla enkä opiskele täällä ni niiden ei tartte hoitaa mua. Käskivät mennä päivystävälle. Niin mutta kun ne sielläkään eivät hoida kun akuutteja... dude, justhan mie niin sanoin. Melkeen olivat valmiita lähettään mut Tornioon. Joo ei kannata. Siellä on mun tietojen mukaan TK kiinni. Hienoa. No onneks tämä terveydenhoitaja oli "ymmärtäväinen" ja otti minut vastaan. Lääkärille siellä oli kuulema ihan turha edes oottaa pääsevänsä kun tosiaan en ole paikallinen. Tämäkin selvis vaan kun oli soiteltu ehkä miljoonaan paikkaan ja joka paikasta saatu eri tietoja. Hyvin toimiin tää teidänkin homma, onneks olkoon vaan!

Saikkua sain kuitenkin kolme päivää. Mut onneks mulla ois muutenki ollu torstai ja perjantai vapaata. Eli lauantai-aamuun mennesä pitäs olla parantunut. Tai sillon ainaki pitäs viimeistään tietää pääseekö töihin vai ei. Kovin hyvältä ei kyllä näytä vielä. Mutta katotaan sit parin päivän päästä uudestaan. Nyt vaan levätään, ollaan puhumatta ja otetaan rennosti. Sen mie ainakin ossaan. On nimittäin päivän neljäs leffa kai alkamassa ja vielä ois muutama lissää jotka ois tarkotus kattoa :D

1 comment:

Marjuli said...

Uskomatonta meininkiä, vaan eipä yllätä. Paranemisia! :)