Wednesday, February 04, 2009

Pois.

Sanni kävi tänään Rovaniemellä. Käytiin ottamassa uudet tatuoinnit. Kaisan kans sitten lähettiin viemään sitä takasin Tornioon. Olipa hyvä idea siinä kelissä. Ja vaikka kelissä ei olis ollu mitään vikaa ni takasin tullessa oli kyllä niin paha olo että. Halutti vaan koko ajan oksentaa se vastasyöty pitsa ulos jos se olis helpottanut sitä niin saatanan pahaa oloa. Mutta tää paha olo ei valitettavasti ollu sellasta jonka sais oksentamalla poies. Se oli sitä pahinta kun tietää jotain mille ei voi tehdä mitään mutta silti ei saa asiaa mielestä.

Miksi ei voi vain antaa asian olla, johon ei oikeesti voi vaikuttaa? Miksi pitää ottaa toisten ihmisten murheet omille harteille kun ei edes omiaan jaksa kunnolla kantaa? Jos ne toisetkaan ei myönnä omaa ongelmaansa, ni miksi mun pitää tehdä siitä sitten oma ongelmani? Ihan niinko omassakin paskassa ei ois tarpeeksi kestämistä. Ni sitten siihen pitää ottaa vielä muitten paskat lisäksi.

Mä haluisin niin kauas täältä taas. Jonnekki missä ei tarttis nähä eikä kuulla mitään tällasta. Jonnekki missä ei tarttis enää huolehtia asioista mitkä ei ole sun huolehdittavana. Mutta kun ei osaa päästää irti. On vaan pakko stressata ja miettiä muitten tekemisiä. Ois vaan niin helpompi olla välittämättä. Mutta kun ei osaa. ”You can’t save everybody” sanottiin yhessä ohjelmassa. Joo-o niin totta. Mutta se vaan on niin paljon helpommin sanottu kun tehty. Jos se olis vaan noin helppoa ni en kai mie vois näin pahoin oikeesti, että tekee vaan mieli huutaa, itkiä, raivota ja oksentaa tää paha olo pois.

Mutta kun sekään ei oikeesti auta. Kun ne ihmiset ei tajua, että käytöksellään ne saa muutkin voimaan pahoin. Jos nekään ei myönnä ongelmaa tai osaa käsitellä asiaa, ni miten sitten mie osaisin?

Haluaisin sanoa niille jotain. Huutaa niille että ettekö te nää mitä te teette toisillenne ja meille muille. Mutta mä tiedän että mä en sano mitään, ikinä. Koska mä en pysty. Jos mie nyt jo pidättelen kyyneliä vaan pelkän kirjottamisen takia, ni miten mie voisin sanoa mitään tästä ääneen? Mitä se edes auttais, kun ne ei tajua itse mitä ne tekee?

Saanko mie vaan lähtiä pois? Jonnekki kauas pois? Hävitä jonnekki maailmalle jossa kukaan ei tunne mua ja mie en tunne ketään. Hukkua ihmismassaan ja unohtua kaikesta tästä paskasta. Mennä niin kauas, että mikään tästä ei vaikuta muhun enää mitenkään. Ei sekään kyllä auta. Tää kaikki tulee mukana eikä siitä pääse irti vaikka kuinka pyristelis. Mutta jos pääsis edes niin kauas että ois helpompi sulkee silmänsä ja korvansa ja kaikki muukin tältä ja olla niin kuin mitään ei ois ikinä ollutkaan. Olla niin kuin en ikinä ois kuullutkaan tästä mitään.

Miten voikaan todella hyvästä ja hauskasta päivästä lopulta tulla jotain näin helvetin ahdistavaa?

1 comment:

Marjuli said...

Höh, no voi perse.

Jos joskus tuntuu siltä, niin kerro mikä ahdistaa noin paljon.